Henkilökohtaiset työkalut
Airi Skyttä-Haanpää


(s. 1932)


Vuonna 1974 Villähteelle muuttanut ja nykyisin Nastolan keskustassa asuva taidemaalari (mm. öljyväri), tyylisuuntana realismi. Nastolan Taideyhdistys ry:n jäsen.
Käynyt keskikoulun, kirjanpitokurssin sekä opiskellut ruotsia ja englantia.

Ennen taidemaalausta Airi Skyttä-Haanpää harrasti posliininmaalausta sekä tekstiilitaidetta. Vuonna 1987 opettaja, taidemaalari Raija Ikävalko sai hänet innostumaan öljyvärimaalauksesta. 

"Rakastan värejä, kauneinta maailmassa. Haluaisin kehittyä edelleen teknisesti, mutta sielun syövereitä olen kokeillut kerran. Ei hyvä. Haluaisin maalata kaunista. Ihminen on aiheena liian intiimi. En edes yritä. Haluaisin, että joku joskus nauttisi katsoessaan tauluani, aihetta ja värejä ja olisi onnellinen."

Skyttä-Haanpään rakkaimmat aiheet liittyvät synnyinseudulle Karjalaan ja erityisesti Säiniön kylään Viipurin maalaiskunnassa. "Olen ottanut paljon kuvia käydessäni siellä."
Lappi on toinen rakas aihe Skyttä-Haanpäälle, varsinkin mökki Outakoskella. "Maalatessani elän aina uudelleen näissä maisemissa. Aiheen valinta on useammin vaikeaa. Asetelmat ovat herkullinen aihe. Alku on yleensä vaikeaa ja maalaaminen nautittavaa mutta myös yhtä tuskaa".

Päijäthämäläisyys ei juurikaan näy Airi Skyttä-Haanpään tuotannossa. "Olen aito karjalainen mutta hyvin sopeutunut tänne. Nastolan maisemia en ole juuri maalannut. Kai etsin utopistisempiä maisemia, unelmia, muistoja."

Airi Skyttä-Haanpään maalauksia on ollut esillä Matinpalomuseossa sekä Nastolan Kansalaisopiston kevätnäyttelyissä.
Tämän lisäksi hänellä on ollut kaksi yhteisnäyttelyä Nastolan kirjastossa.