Henkilökohtaiset työkalut
Alli Kantola


os. Mäkinen

Lappeenrannassa syntynyt ja lapsuutensa sekä nuoruutensa Heinolassa viettänyt Kantola valmistui opettajaksi Heinolan seminaarista.
Myös Lahti tuli tuolloin Kantolalle tutuksi harrastusten myötä (lausunta, balettitunnit ja setlementtityö). Hän kävi mm. Heinolan edustajana Lahdessakulttuurikilpailuissa. Myös asuessaan Jyväskylässä side Päijät-Hämeeseen pysyi yllä mm. Etelä-Suomen sanomia lukien.

"Opettajan tutkinto on ollut erinomainen lähtökohta muihin opiskeluihin. Parhaiten opin ollessani kirjoittamisen ryhmätöissä sekä vetäessäni työnohjausryhmiä. Useita jatkokoulutuksia opetuksen, mediatyön (lehti-, radio- ja tv), ryhmänohjauksen sekä näyttämöllisen ilmaisun alalta, edelleen jatkuvaa opiskelua kirjoittamisen, toimittamisen ja kritiikin alueilla."

"Työnohjaajan koulutus ja pitkä kokemus työssä on terästänyt silmää yhteiskunnalle ja ihmisen tunnoille. Opettajan työssä ja aikuiskouluttajana olen ollut 30 vuotta, sen ohessa aiemmin toimitustyötä (radio, lehdet, tv), nykyisin yksityistä proosan ohjausta sekä kriitikon työtä. Omaan kirjoittamiseenkin haluaisin ehtiä."

Kirjoittamisen lisäksi Kantolaa kiinnostaa luovan tanssin tervehdyttävien keinojen tutkailu. 

"Olen vain halunnut tutkia elämää, vastata sen esiin tuomiin kysymyksiin. Kirjat ovat tulleet siitä tutkimisesta oheistuloksena (vrt. Jarkko Martikainen). Juuri nyt tutkin kirjan asemaa tässä ajassa ja aloittelevan kirjailijan asemaa kustannusmaailman nykytilanteessa" Kantola kuvailee kirjailijan uraansa.

Tuotanto

Runo-, novelli-, essee-, aforismi- ja muut kokoelmat

Matkalla tapaamme. Atena 1989.

Tietokirjat

Yhdessä onnistumme. Gummerus 1980.

Tulevaisuuden opettaja (toim.). Atena 1988.

Kohtaamisen aika. Atena 2001.

Näytelmät

Meitä on monta. Teatteri Avoimet ovet 2004. Timo Malmin toimittaman kirjan Isän ikävä tekstin pohjalta Heini Tolan ja ryhmän laatimana.

Lisäksi Kantola on kirjoittanut lukuisia artikkeleita toimitettuihin tietokirjoihin mm. 

ÄÖL:n vuosikirja 1986

Kasvun vuodet - Ryhmätyö 30 vuotta 1988

Minne koulu on menossa? (toim. Pirkko Lahti ja Mirja Keinonen) Tammi 1989

Opettajainkoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa (toim. prof. Eira Korpinen, Jyväskylän yliopisto, Tutkiva Opettaja, 2005)

Runouden vuosikirja 2004 (toim. Pauliina Haasjoki ja Siru Kainulainen)

Lisäksi lukuisia pyydettyjä artikkeleita tietopainotteisiin ja päivän lehtiin.

Kirjallisuuteen liittyy myös Kantolan kriitikon työ, viime vuosina nettilehti Kiiltomadossa Suomen arvostelijainliiton jäsenenä. Lisäksi hän on tuottanut lehtikirjoituksia kritiikistä mm. Helsingin Sanomat, Kritiikin Uutiset ja Hiidenkivi.

Tekstinäytteet

Tekstinäytteinä kolme erillistä runoa tietokirjasta Kohtaamisen aika (Atena 2001).

Pelko typistää meidät raukoiksi
kuivettaa sisimpämme,
sen minkä voisimme
toisillemme lahjoittaa,
mikä auttaisi meitä näkemään

(s. 33)

Lapsi puhaltaa aukon
kivettyneeseen massaan
ajatusten lukkiutuneisiin kaavoihin
ja minussa aukeaa
toivo elämän virroista.

(s. 107)


Pidät lasta sylissäsi
kuuntelet
maailmanlankojen
helinää.

(s. 71)

Alli Kantolan kotisivu

Muutossauna.fi

Alli Kantolan runoja

Minä olen

Eräänä päivänä lakkasin ikävöimästä itseäni. Sukelsin sisääni kun kohdalle osuin ja nyt voin sanoa niille, jotka mitättömäksi ja tyhjänpäiväiseksi nimittivät: en tiedä, kenelle puhut. Minulle et ainakaan.


On Aika

Huoneessani makaa valkean lakanan alla joku jolta näkyy vain paljaat varpaat peitteen alta varpaassa lappu. Vanha nainen istuu vieressä ja kutoo korvissa kultaiset riipukset pöydällä kultaisia kynttelikköjä ja astian reunat kultaa. Valo huoneessa. On aika viedä ruumis pois.


Puhe lapsille

Vapautan teidät vallastani. Menkää menkää etsimään uusia isiä ja äitejä äitejä eritoten yhdet kutakin elämänvaihetta varten.