Henkilökohtaiset työkalut

(s. 1946)

Somistajana vuodesta 1965 lähtien työskennellyt lahtelainen kuvataiteilija Anja Hiltunen aloitti öljyvärimaalauksen 1964. Hän kävi ABC-piirustuskoulua ja osallistui Lappeenrannan Taideyhdistyksen maalauskursseille. 
"Opettelin kirjoista tekniikoita ja värioppia. Lainasin kirjastosta taiteilijoiden kirjoja mm. impressionistien, kubistien, ekspressionistien tyylejä, ja jäljensin niitä ja kokeilin omia aiheita", Hiltunen kertoo taiteilijauransa alkuvaiheista.

Hiltunen on maalannut mm. maisemia ja muotokuvia. Myös nykytaide kuuluu hänen tuotantoonsa. Symboliikkaakin hän on kokeillut. Tekniikoista öljyväritekniikat, allaprimatekniikka sekä palettiveitsi ovat tutuimmat. Taiteessa häntä kiinnostaa kaikki uusi.
"1990-2000 -luku on ollut luovuuden aikaa ja näinä vuosina on syntynyt satoja teoksia eri mielikuvista ja symboliikasta realistisiin muotokuviin ja maisemiin, jotakin surrealististakin mahtuu joukkoon".

Lahden alue näyttäytyy joissakin Hiltusen maalaamissa maisemissa.

Kokeileva maalari



"Minulla on ollut eri tyylikausia. Olen kokeileva maalari ja haluan aina tehdä jotain uutta. Yritän kehitellä omia tekniikoita ja maalaustapoja. Teoksia on syntynyt 40-vuoden aikana ehkä 500 kpl."
"Haluan antaa ihmisille mielenkiintoisia näkemyksiä ja tuntemuksia taiteen kautta ja syvällisempää pohdintaa taiteen välityksellä. Tavoitteita en paljon pohdi koska nautin taiteen tekemisestä."
"Työt syntyvät jostain kokemuksesta, muistoista alitajunnan tuottamasta tilasta, symboliikasta tai filosofisesta ajatuksesta. Oman tunteen tuottamasta ilosta tai surusta."

Taiteesta aforismein



Hiltunen on kirjoittanut taiteeseen liittyviä ajatelmia ja aforismeja. Taiteilijan työssä on tärkeää tarttua toimeen oikealla hetkellä: "Jos sinulla on idea toteuta se ennenkuin se sammuu". 
Anja Hiltusen maalausten aiheet syntyvät usein elämän ja ihmisyyden pohdinnan tuloksena: "Ihminen voi kehittää itseään ja antaa oman persoonansa kehittyä omalla tavallaan vertaamatta itseään muiden tekoihin ja saavutuksiin".

Anja Hiltusen töitä on nähtävillä Teatteri Vanhassa Jukossa, Mukkulan, Liipolan ja Kärpäsen kirjastoissa sekä Handelsbankenissa. Taidekeskus Taarastissa on ollut 5.9-1.10.2006 hänen töistään koostuva näyttely. "Näyttelyn teokset ovat aikakaudelta 1966-2006 poimittuja ja niitä on yhteensä lähes sata."
"Maalaaminen on intohimoni ja luovuuden loputon tie, millä ei ole aikaa eikä paikkaa, se on vain tässä hetkessä."