Henkilökohtaiset työkalut

s. 1926 Sakkola
k. 2006 Kuopio

Tietoa kirjailijasta

Kirjailija ja opettaja, joka asui pitkään Lahdessa. Eino Salakka toimi Lahdessa Launeen peruskoulun yhteiskuntaopin, historian, uskonnon ja venäjän opettajana.
Esikoiskirjan Lapsuuteni vanha Valamo hän julkaisi vuonna 1980. Sitä seurasi viisi muuta omaelämäkerrallista teosta.
"Karjalaisuus ja erityisesti varhaisnuoruuden aikana, 10-13 vuoden iässä vanhassa Valamossa vietetyt vuodet sekä sodanjälkeisen evakkouden aika leimasivat hänen elämäänsä siinä määrin, että ne olivat pääasiallisia virikkeitä hänen kirjailijanuralleen (Taina Salakka-Kontunen, 2006)."
"Eino Salakalla on oma henkevä tyylinsä. Sen huumori ei särje mitään, ei pilkkaa eikä osoita sormella. Hänen kirjansa on 'siveitä', jos tuollaisia ilmaisuja halutaan käyttää, mutta ne eivät ole naiiveja eivätkä tekopyhiä. Niissä on hienotunteisuutta, mutta myös elämän makua, sellaisen elämän, minkä nuori karjalaispoika silloin näki ja koki (Vuokko Juurisoja, 1990).
Yhteiskunnallisesti aktiivinen Eino Salakka osallistui Lahden kunnallispolitiikkaan ja oli perustamassa vuonna 1954 toimintansa aloittanutta Lahden Työväen Mieskuoroa. Hän kuului myös Salpausselän kirjailijat ry:hyn toimien jonkin aikaa yhdistyksen puheenjohtajana.

Tuotanto

Elämäkertaromaanit

Lapsuuteni vanha Valamo. Gummerus, 1980.
Valamosta viehkatielle. Karisto, 1986.
Vanhan Valamon päiviä. Karisto, 1988.
Vastatuuleen. Karisto, 1990.
Liitutaulu. Karisto, 1993.
Valamon aikaan, Karisto 1995. Uus. laitos (edellinen laitos nimellä Lapsuuteni vanha Valamo) == ==

Tekstinäyte


Sortavalassa


Sortavalasta Valamoon matkaavan laivan piti lähteä iltapäivällä. Odotusajaksi neuvottiin muuttoväki asemalta Munkintalolle, joka sijaitsi kaupungin toisella puolella.
Vakkolahden poikki johtavan Karjalan sillan ylitettyään perhe pysähtyi hetkeksi torin tuntumaan. Maalla ikänsä asuneille pojille riitti nyt katseltavaa yllin kyllin. Lähellä kadun kulmaa, korkean kivitalon seinustalla oli lankkipojan työmaa. Siinä hän polvillaan hinkkasi tuolissa istuvan miehen kenkiä. Seurahuoneelta päin juoksi lehtipoika ja huuteli murrosäänisellä koilotuksellaan:
- Laatokka, Kansan Voima, Karjala, ostakaa! Laatokka, Kansan Voima...

Lapsuuteni vanha Valamo, 1980.

Lähteet

  • Taina Salakka-Kontunen. Etelä-Suomen Sanomat 19.11.2006, s.42


  • Vuokko Juurisoja. Karjala 11.10.1990.