Henkilökohtaiset työkalut
Hellevi Mäkinen


(s. 1940)

Vuonna 1976 Nastolaan muuttanut taidemaalari (akryyli- ja pastellivärit).
Nastolan Taideyhdistys ry:n jäsen.
Käynyt kansakoulun ja joitakin kursseja.

Maisemia ja ihmisiä toimissaan



Hellevi Mäkinen maalaa maisemia ja ihmismalleja eri toiminnoissaan. 
Jo lapsena Mäkinen sai kipinän maalaamiseen nähdessään joidenkin taiteilijoiden kauniita piirroksia. "Lähdin Kansalaisopiston piiriin jossa sain ohjausta ja olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä."

Mäkinen ei aseta itselleen erityisiä tavoitteita. "Välillä vaan tulee sellainen olo, että on pakko maalata tai piirtää, sitä tunnetta ei voi kuvailla. Ja kun on eläkkeellä voi maalata kotona."

Maalaus voi kertoa esimerkiksi jostakin tärkeästä tapahtumasta: "Olimme juuri hakeneet uuden koiranpennun. Maalaus esittää tytärtäni lapsena pieni koiranpentu sylissään. Kuvasta näkee, kuinka hellä hetki molemmilla on kun he katselevat toisiaan." (neljäs kuva ylhäältä)

Päijäthämäläisyys näkyy Hellevi Mäkisen mukaan tiettynä luonteenlaatuna. "Arvostan päijäthämäläisiä ihmisiä. Heovat niin samanoloisia kuin itsekin olen, joten tulen hyvin toimeen heidän kanssaan."