Henkilökohtaiset työkalut

(Synt. 1940)

Henry Koljonen on asunut Lahdessa vuodesta 1997 lähtien. Hän oli Vantaan Kuvataiteilijat ry:n jäsen 1975-1990 ja sen hallituksen jäsen 1975-1976 ja 1984-1990. Lahden Taiteilijaseura ry:n jäsen hän on ollut vuodesta 2007 lähtien ja sen hallituksen jäsen vuodesta 2008.

Omana arvionaan tuotannostaan Koljonen toteaa, ettei ole kovin tuottelias, mutta töitä on silti kertynyt melkoisesti. Hänen tekniikoitaan ovat piirustus, akvarelli ja öljyvärimaalaus. Tyylillisesti hän sanoo olevansa hieman ekspressiivisesti suuntautunut realisti.

Tie kuvataiteilijaksi alkoi 1960-luvulla, jolloin Koljonen harrasti piirtelyä ja avioitui kuvataiteilijan kanssa. Tällöin hän alkoi suhtautua vakavammin kuvataiteeseen. Hän toivoo ja uskoo, että parhaat työt ovat vielä tulossa. Hän ajattelee, että taide ei ole pelkästään katsojan miellyttämistä, vaan herättelyä ajattelemaan. Taiteensa syntyprosessista Henry Koljonen kertoo: ”Kirjat, tarinat, maailman tapahtumat ja kuvitellut kuvat antavat useimmiten syyn piirrellä luonnoksia, joista sitten, jos hyvin käy, syntyy kuva.

Päijäthämäläisyydellä ei ole Koljosen mukaan hänen taiteessaan erikoista merkitystä: se ei heijastu hänen kuvissaan.