Henkilökohtaiset työkalut

Arno Forsius

Julkaistu aiemmin: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/honkapir.html


Merilä

Vuonna 1901 valmistui Hollolan kunnan Jalkarannan kylään Vesijärven rannalle Eliel Saarisen piirtämä, pyöreistä honkahirsistä rakennettu huvila. Sen rakennuttaja oli Lahden apteekin apteekkari Aron Walfrid Grönmark ja se tunnetaankin Saarisen töiden joukossa nimellä "Grönmark villa". Rakennus sai nimen Merilä, mutta vuodesta 1925 alkaen sitä kutsuttiin Honkapirtiksi. Se oli eräs harvoista Eliel Saarisen piirtämistä puurakennuksista ja valmistui Arkkitehtitoimiston Gesellius, Lindgren & Saarinen toimikauden aikana.

Merilä oli rakennettu pyöreistä hirsistä. Sen perustana oli harmaakivistä muurattu kivijalka ja sen keskikohdalla oli rannan puolella kaaripäätyinen, koristeellinen ovi, joka johti ruokakellariin. Rakennus oli kaksikerroksinen ja siinä oli korkea, jyrkkälappeinen katto. Alemman kerroksen rannan puoleisella sivulla oli laaja avokuisti. Ruokasalissa oli alaosaltaan harmaakivistä muurattu suuri takka, jota on sanottu Axel Gallén-Kallelan suunnittelemaksi, mutta tieto on epävarma. Rakennustaiteen museo on kerännyt Merilää koskevaa aineistoa ja siellä on myös yritetty laatia rakennuksen piirustuksia valokuvien ja muistitiedon mukaan. Alkuperäiset piirustukset tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1948.

Apteekkari Grönmarkin muutettua pois Lahdesta vuonna 1903 tuli Merilän omistajaksi lääketieteen ja kirurgian tohtori Juho Jaakko Karvonen, joka toimi vuosina 1903–1917 Helsingin yliopiston syfilidologian (sukupuolitautiopin) ja ihotautiopin ylimääräisenä professorina. Hänen puolisonsa oli hammaslääkäri Anna Robina (Robbi) Karvonen. Karvoset omistivat Merilän vuosina 1903–1916. He asuivat siellä kesäkuukaudet ja ainakin vuosina 1905–1910 hammaslääkäri Robbi Karvonen piti siellä ollessaan hammaslääkärin vastaanottoa. Sitä varten rakennettiin huvilan pihapiiriin ns. pikku huvila. Alkuvuosina Robbi Karvonen teki huvilalla hammaslääkärin työtä useita tunteja päivässä. Vuoteen 1910 mennessä Lahdessa ei ollutkaan vielä yhtään vakinaista hammaslääkäriä, joten työtä riitti. Perheen pojan Viljo Jaakko Karvosen muistaman mukaan hammaslääkärin vastaanotto olisi jatkunut vuoteen 1915 saakka.

Vuosina 1916–1925 huvilan omisti eversti Arvid Selin, jonka omistuksessa oli myös lähellä oleva Tapanilan maatila. Selin käytti Merilää vain kesähuvilana. Hän joutui luopumaan siitä tiettävästi taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Se osa Merilän tonttia, jolla hammaslääkärin vastaanottopaikkana toiminut pikku huvila edelleenkin on, sittemmin hieman laajennettuna, on nykyään Lahden kaupungin omistuksessa. Välillä sen omisti Oy Mallasjuoman isännöitsijä Gunnar Åhfelt-Arjamo ja sittemmin hänen leskensä.

Honkapirtin lepokoti ja yksityissairaala

Pakkohuutokaupan seurauksena Merilä tuli vuonna 1925 Lahdessa toimineen yksityislääkärin, lääket.lis. Emil Ernst Niemen omistukseen. Niemi ja hänen perheensä eivät pitäneet huvilaa lainkaan omassa käytössään, vaan siitä tehtiin lepokoti, jonka hoitajaksi tuli rouva Helga Niemen sisar, sairaanhoitaja Hanna Partanen. Tässä vaiheessa taloa alettiin kutsua tontin mukaan nimellä Honkapirtti. Tontin suuruus oli silloin noin 2 ha. Vuoden 1933 alueliitoksesta lähtien Honkapirtin kiinteistö on kuulunut Lahden kaupunkiin.

Hanna Partanen oli syntynyt kauppias Heikki Partasen ja tämän vaimon Eva Lindströmin tyttärenä 6.12.1883 Pielavedellä. Kuopion Suomalaisen Tyttökoulun käytyään Hanna Partanen suoritti sairaanhoitajakurssin Helsingin yleisessä sairaalassa Sofie Mannerheimin johdolla 1900-luvun alussa ja toimi sairaanhoitajana sekä ylihoitajana eri hoitolaitoksissa vuoteen 1918 saakka. Sen jälkeen hän oleskeli Saksassa vuosina 1919–1923. Hän oli osan ajasta Punaisen Ristin sairaanhoitajana Hampurissa ja asui osan ajasta Heidelbergissa. Vuosina 1923–1924 Hanna Partanen omisti Espoon Kauklahdessa maalaistalon ja piti siellä täysihoitolaa.

Heti vuonna 1925 Honkapirtissä suoritettiin huomattavia muutostöitä. Suuria huoneita jaettiin kahtia, korkean huonetilan kohdalle rakennettiin uusi välipohja, sen yläpuolelle muodostuneeseen ullakkokerrokseen tehtiin kuusi uutta huonetta ja kumpaankin kattolappeeseen lisättiin harjakattoiset ikkunaulokkeet. Lisäksi avokuistista tehtiin suljettu lasiveranda. 1930-luvun lopulla taloon saatiin keskuslämmitys. Sotavuosina kellarikerrokseen sisustettiin pommisuoja. Rakennus soveltui varsinkin alkuvuosina heikkojen lämpöeristysten vuoksi huonosti talvikäyttöön. Sen vuoksi lepokodin toiminta tapahtui pääasiallisesti kesä-elokuussa. Joskus kausi jatkui syyskuun puolelle, säistä riippuen. Enimmillään asiakkaita oli siellä samanaikaisesti 40. Kesäkauden ulkopuolella Honkapirtissä oli asiakkaita lähinnä vain hiihtolomien aikana sekä joskus ulkolaisia kilpailijoita Salpausselän kisojen aikana.

Honkapirtin lepokotia nimitettiin toisinaan myös yksityissairaalaksi. Lääket. lis. Niemi lähetti sinne nimittäin potilaitaan lepäämään ja toipumaan. Suurin osa asiakkaista oli naisia, jotka potivat hermostollisia oireita. Siellä oli myös keuhkosairauksia potevia, sillä seudun ilmanalaa pidettiin hengityksen kannalta suotuisana. Potilaiden joukossa oli myös joitakin tuberkuloositoipilaita ja tuberkuloosia sairastava runoilija Kaarlo Sarkia oli Honkapirtissä lepäämässä kevättalvella 1940. Useimmat lepokodin asiakkaista olivat kotoisin Lahdesta ja sen ympäristöstä. Joitakin asiakkaita tuli sinne myös Helsingissä toimivien lääkärien lähettäminä, mm. hinkuyskää sairastavia lapsia lastenlääkäri Paavo Heiniön suosittelemana. Asiakkaat viipyivät lepokodissa tavallisesti yhdestä viikosta kahteen kuukauteen. Moni vietti siellä kesäänsä vuodesta toiseen.

Lääket. lis. Niemi kävi Honkapirtissä keskimäärin kerran viikossa, mutta varsinaisia vastaanottoja hän ei siellä pitänyt. Hermostollisia häiriöitä sairastavat saivat hoitona ainakin bromivalmisteita. Hanna Partanen antoi asiakkaille suolakylpyjä, savikääreitä ja hierontaa. Ruoka oli ravitsevaa, mutta mitään dieettihoitoja ei annettu. Lääket. lis. Niemi, joka valittiin Lahden kaupunginlääkäriksi vuonna 1931, kuoli syyskuussa 1934 ja sen jälkeen Honkapirtti oli pelkästään lepokotina. Talo jäi Niemen perikunnan omistukseen ja kiinteistö siirtyi Hanna Partasen nimiin vasta vuonna 1948 tulipalon tuhottua rakennuksen. Talvisodan aikana Honkapirtti oli ehdolla sotasairaalan osastoksi, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Tammikuussa 1942 Honkapirtin naapurissa asuvan entisen sairaanhoitajan, neiti Agda Branderin hoitoon tuli Helsingistä sotalapsena Paula Marja Palmroos -niminen tyttö, joka oli syntynyt 30.4.1941. Hanna Partanen kiintyi tyttöön pian ja adoptoi hänet elokuussa 1942 vanhempien suostumuksella.

Uusi Honkapirtti

Honkapirtin rakennus paloi 24.4.1948 myrskyisenä päivänä. Voimakas tuuli oli edellisenä päivänä lennättänyt pois kipinäsuojan piipun päältä ja palo lienee saanut alkunsa kipinästä piipun juurelta. Rakennus tuhoutui täysin kivijalkaa lukuunottamatta. Sen paikalle valmistui vuonna 1950 uusi Honkapirtti, rapattu omakotitalo. Se vuokrattiin Lahden kaupungille heti vuonna 1950 Tapanilan kunnalliskodin haaraosastoksi. Kun kaupunki vuonna 1952 osti Pajurannan huvilan, siirrettiin kunnalliskodin asukkaat vuoden lopulla Honkapirtistä Pajurantaan. Vuodesta 1953 alkaen Honkapirtti toimi jälleen lepokotina entiseen tapaan. Nyt asiakkaita oli kuitenkin vain 12–14 samanaikaisesti, paitsi keväällä hiihtolomien aikana joskus noin 20.

Hanna Partanen kuoli 16.12.1966. Sen jälkeen Honkapirtin lepokodin omistajana ja hoitajana oli hänen ottotyttärensä Marja Partanen. Lepokodin toiminta päättyi vuonna 1980. Rakennus on nykyään yksityisasuntona.

Julkaistu aikaisemmin: Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1990: 71–81. Lahti 1990. Tarkistettu heinäkuussa 2004.

Lähteitä

Christ-Janer, A.: Eliel Saarinen, Finnish-American Archtitect and Educator. Revised Edition, With a Foreword by Alvar Aalto, The University of Chicago Press, USA, 1979 (First Edition 1948)

Haastattelut

Karvonen, Viljo 1978 Lindgren, Toini 1989 Partanen, Marja 1989