Henkilökohtaiset työkalut

(s.1952)

Iitissä syntynyt kuvataiteilija. Asunut Lahdessa vuodesta 1973.
Tehnyt opintomatkan Nizzaan 1989 (Taidelehti).
Myönnetty SAK:n kulttuuriapuraha 1994.
Nastolan Taideyhdistyksen jäsen (hallituksessa 1994-99) sekä Suomen taiteilijat ry:n jäsen vuodesta 2003.

Puuveistoksilla alkuun

Hyytiäisen kiinnostus kuvataiteeseen alkoi jo pikkupoikana kun hän vuoli puuveistoksia. Myöhemmin hän kirjoitti runoja, tarttui sen jälkeen siveltimeen ja purki kankaalle sen, mitä sanoin ei kyennyt kertomaan.
Työvälineinä taiteilija käyttää akryyli- ja öljyvärejä, siveltimiä, veitsiä sekä sormia.

Realismista romantiikkaan


Hyytiäinen aloitti realismista, mutta halu uudistua ja tulkita omia tuntoja tuli entistä tärkeämmäksi. Erilaisten tekniikoiden etsiminen kulloiseenkin kohteeseen nousi päällimmäiseksi.
Oma tyyli muokkautui pikku hiljaa. Hänen maalauksensa eivät niinkään esitä tiettyjä kohteita, vaan niiden luomia mielikuvia. Hänen teostensa keskeiset elementit löytyvät karuuden ja herkkyyden sekä pimeyden ja valon vuorovaikutuksesta.

Maalauksia luonnosta ja ihmisestä

Mieluisimmat maalausten aiheet löytyvät luonnosta kuten karuista vuoristoista, pauhaavista koskista ja putouksista sekä yön hiljaisista hetkistä.
Myös ihmissuhteita käsittelevät aiheet ovat usein olleet maalausten aiheina.
"Taiteessa ihminen purkaa pettymyksiään ja surujaan."
Näyttelyitä - sekä omia että yhteisnäyttelyitä - on kertynyt useita kymmeniä. Hyytiäisen töitä on nähtävillä mm. Mäntässä Taidekeskus Honkahovin kokoelmissa, Lapinlahdella Halosten museosäätiön kokoelmissa sekä Hämeenlinnan energialaitoksella.