Henkilökohtaiset työkalut
Jorma Likovuori


(s. 1937)

Tietoa kirjailijasta

Lahdessa syntynyt Jorma Likovuori on asunut Hollolan Pyhäniemessä melkein koko ikänsä. Hän on työskennellyt maatyömiehenä (n. 1954-60), sahalla (1960-65) ja lopun aikaa kotiherrana. Nykyään hän on eläkkeellä.

Harrastuksikseen Likovuori nimeää hetken mietittyään sienestyksen, marjastuksen, kasvimaan hoidon vaimon kanssa sekä lukemisen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja vähäisessä määrin myös vanhan kreikan kielellä ja latinaksi.

Tuotantoaan hän luonnehtii seuraavasti: "Ehkä suulla suuremmalla: Pentti Saarikoski arvostelussaan: 'Likovuori karttaa tarkasti kaikkea sentimentaalisuutta, närkästystä, kannanottoa, ivaa: hänen proosansa säilyttää koko ajan tiukan asiallisuutensa... Sellaisista asioista joita ei voi täsmällisin yksimerkityksisin lausein sanoa, hän ei puhu.' Saarikoski kirjoitti, että olin Antti Hyryn jäljittelijä, mutta myös lahjakas oppilas."
"Valokuvailin ensin, ostin sitten kirjoituskoneen ja aloin kirjoittaa. Hyryä en lukenut kuin vasta myöhemmin. Pidin enemmän Jotunista, Lehtosesta, Kafkasta", hän jatkaa.

Päijäthämäläinen luonto heijastuu hänen tuotannossaan. Murteista hän ei juurikaan välitä, yleiskieli on hänen mielestään paras.
Pyhäniemen kartanon läheisyydessä maatyöläisväestön keskuudessa asuminen on vaikuttanut jotenkin myös hänen kirjoittamiseensa.

Tuotanto

Romaanit

Enni ja mäyräperhe. Otava 1981. (lastenkirja)

Novellit

Seutu. Otava 1963.

Kuunnelmat

kaksi kuunnelmaa kuusikymmentäluvulla: Karviaismarjoja, Matka maalle. Yleisradio.

Osallistuminen antologioihin

muutamia tekstejä Hollolan kotiseutukirjaan 1994, -95, -98

Tekstinäyte

Joululomalla Enni sai tietää että kotimetsässä asusti mäyrä. Näin se tapahtui:
Ennen joulua lunta oli niin paljon että pääsi hiihtämäänkin, mutta sitten tuli suojailmoja, ja lumi suli niin vähiin että pelloilla oli lumettomia laikkuja ja järven jäällä silkkaa vettä.
Tapaninpäivänä lunta sitten alkoi sataa lisää ja seuraavana aamuna sitä oli maassa ainakin kaksikymmentä senttiä.
Enni oli uloslähdössä. Hän yritti saada Anniakin lähtemään. Sille ulkoilma olisi ollut tarpeen, sillä se ei ollut koko joululoman aikana tehnyt muuta kuin maannut sängyssä, lukenut lehtiä ja soittanut kasetteja.
Hän ehdotti että lähdettäisiin jäälle, luistelemaan...
- En mä sinne ainakaan viitsi lähteä, Anni sanoi.
Siellähän on nyt vettäkin.
- Eikä ole kuin lumisohjoa.
- Se on vielä pahempaa.
- Lakaistaan se pois.
- Kyllä kai. Ja siellä tuuleekin aina. Kädet ehtii paleltua ennen kuin saa luistimet jalkaansa. Mutta jos saat isän viemään meidät kirkon kentälle niin sitten mä lähden.

Enni tiesi ettei isä sellaista rupeaisi tekemään kesken arkipäivän. Sillä oli muuta, tärkeämpää tekemistä.
- Lähdetään metsään sitten, hän ehdotti.
- Mitä me siellä?
- Kävellään. Ravistellaan lunta puista.
- Kyllä sä olet pentu.
Enni lähti yksin. Otti sentään Penin pihasta seurakseen.

Enni ja mäyräperhe, 1981.