Henkilökohtaiset työkalut

Helakisa-Käkelä, Marja-Kaarina

s. 1946 Helsinki
k. 1998 Helsinki

Opinnot ja ammatit



- yo, Heinolan yhteislyseo (1965)
- hum. kand., Helsingin yliopisto (1969) 

Kaarina Helakisa oli kirjailija ja kääntäjä. Hän työskenteli myös Suomen kirjallisuusyhdistyksen kirjastossa (1969) ja Apu-lehden toimittajana (1969-72).

Palkinnot



- Topelius -palkinto (1965) 
- Arvid Lydecken -palkinto (1974) 
- valtion kirjallisuuspalkinto (1974 ja 1979)
- Anni Swan -mitali (1985) 
- Pohjoismainen lastenkirjapalkinto (1987)
- lastenkulttuurin valtionpalkinto (1988).

Tietoa kirjailijasta

Kaarina Helakisa oppi kirjoittamisen taidon 5-vuotiaana ja kansakoulun alaluokilla hän keksi, että pienikin tyttö voi kirjoittaa satuja ja runoja. 12-vuotiaana hän kirjoitti kunnioitettavan paksun romaanin orpotyttö Tiinasta. . . "Orpotyttö Tiinalla on sikäli merkitystä, että sen kirjoittamisen mukana kaikki alkoi vyöryä, keksin kirjoittamisen idean. Kolme vuotta myöhemmin sain yllätyksekseni tunnustuspalkinnon WSOY:n suuresta satukilpailusta ja saman tien minulta pyydettiin myös omaa kokoelmaa. Muuten en varmasti vielä vuosiin olisi uskaltautunut yrittämäänkään mitään omaa kirjaa. Se ei yksinkertaisesti olisi tullut mieleen", Helakisa kertoo Etelä-Suomen Sanomissa (25.4.1965) kirjallisen uransa alkuvuosista. Haastattelu tehtiin hänen kotonaan Jyrängönvirran rannassa Heinolassa.
"Kirjoitan lapsille ja he näkevät asiat hiukan erilailla kuin aikuiset. Sadussa kaikki asiat muuttuvat sadunomaisiksi, niissä pitää olla sadun henki. Kyllä minun kirjassani Jumala vatkaa suklaavaahtoa ja roiskuttaa siitä suuria ihania kokkareita taivaalle, Neitsytmaria paistaa joulupipareita ja luistelee punaisilla luistimilla kynttilämetsässä ja velho hykertelee tyytyväisenä käsiään ja arvelee olevansa velhoksi hyvin onnistunut ja poikkeuksellisen etevä, varsinkin kamaluuden taidossa, mutta sellainen kaikki on sadussa mahdollista. Satu on sanoja, värejä, liikettä, muotoja ja musiikkia ja siinä pitää olla henki, joka saa sen elämään - ei satu voi pysyä pelkissä tosiasioissa.
Kyllä minä silti myönnän olevani etsijä ja epäilijäkin. En yksinkertaisesti voi alistua ilman muuta valmiisiin mielipiteisiin ja uskomuksiin. Minun pitää niitä ensin pohtia ja epäillä. Vaikka usein päädynkin samaan mihin muutkin, se on joka tapauksessa oma punnittu mielipiteeni ja uskomukseni."

Kirjailija Kaarina Helakisalle maailman paras paikka on kesämökki Hartolan Rautaveden rannalla, missä hän vietti perheineen kesälomaa. . . Kaarina Helakisa on viettänyt kesät Hartolassa jo lapsesta lähtien, onhan se hänen äitinsä kotipitäjä. Rautaveden rannalla sijaitsevan mökin perhe hankki 1950-luvun alussa, ja myöhemmin mökki on siirtynyt Kaarina Helakisan omistukseen hänen vanhemmiltaan.
"Olen täällä omalla kotikonnullani, tästä kylästä tunnen jokaisen maantien mutkan ja järven poukaman", Helakisa kertoo. Kesämökillä vietetty aika onkin pidentynyt vuosi vuodelta.
(Kristiina Vähätalo. ESS 20.8.1983)

Tärkeintä Kaarina Helakisan laajassa tuotannossa oli sadun ja fantasian tuominen nuorten lukijoiden arkitodellisuuteen. 
Helakisan kirjallinen ura alkoi jo 15-vuotiaana, kun hän sijoittui satukilpailussa. Esikoisteos Kaarina Helakisan satukirja ilmestyi 1964, ja sen jälkeen satu- ja nuortenkirjoja liki kolmekymmentä. . .
Aikuisille hän kirjoitti muun muassa novelleja, keittokirjan ja elämänkerran runoilija Saima Harmajasta sekä toimitti antologian kirjailijoiden unista.
Lisäksi hän kirjoitti kuunnelmia, tv-filmejä ja näytelmiä sekä käänsi paljon lastenlyriikkaa...
Kaarina Helakisan suurimpia voimia kertojana olivat monitasoisuus ja henkilökohtaisuus.
Hän jos kuka osoitti, etteivät sadut ole vain lastenkirjallisuutta, vaan tekstilaji, jossa elämän suuria kysymyksiä pohditaan symbolisessa, psykologisesti terapeuttisessa muodossa. Monissa hänen kansansatuja tai kirjallisuuden klassikkoja työstävissä tarinoissaan kielen runollisuus lumoaa. Niitä syventävät myös yllättävän surrealistiset, yhteiskunnalliset, jopa eroottiset piirteet.
(Suvi Ahola. HS 23.4.1998)

Tuotanto

Romaanit

Kaarina Helakisan satukirja. WSOY 1964.

Schiivoavat serafit eli minkä kaiken värisiä karhuja siitä onkaan, 1968.

Taikapuu. WSOY 1968.

Ihmeellinen lintukauppias, 1970.

Kuinka lohikäärme Anselmus joutui kutomaan kulta-ansan, 1970.

Teemu ja saapasjalkahevonen, 1970.

Elli-velli-karamelli. W+G 1973.

Hassu sirkus, 1973.

Salakissat, 1973.

Tine Biene Mandarine, 1974.

Kultalinnan kylä, 1976.

Posetiivi. WSOY 1976.

Ainakin miljoona sinistä kissaa: saturomaani. WSOY 1978.

Antti Pantti Neliskantti matkalla maan ääriin. WSOY 1978.

Olena ja Vassuska. Otava 1979. 

Pallero. Lääkintöhallitus 1979.

Kellokukkakello. Otava 1981.

Kuninkaan tyttären siivet. Otava 1982. 

Pietari ja Susi. W+G 1982.

Lumottu ruusu. Otava 1983.

Pikku Joonas. Otava 1984.

Pilviäidin perilliset : satuja vuoilta 1959-89. Otava 1989.

Metkuttajat. Sanoma 1991.

Pallerokirja. VAPK-kustannus 1991.

Lumikki Valkonen. Otava 1992.

James Bonden ja kultainen ritsa. Otava 1993.

James Bonden ja kuuhullut. Otava 1994.

James Bonden ja kummitusmuseo. Otava 1995.

Suuri dinoryöstö. Otava 1997.

Runot ja novellit

Ystäväni metsänväki. Sanoma 1975.

Minun nimeni on. Sanoma 1978.

Lasilinna : merkillisiä kertomuksia. Otava 1986.

Annan seitsemän elämää : kertomuksia. W+G 1987.

Annan ja Matiaksen laulut : lastenrunot vuosilta 1966-88. Otava 1988.

Kukonkerääjä. Taivaskissa. Otava 1988.

Naisen paikka. Otava 1993.

Aapelus : aakkosloruja ja hassuja satuja. Kolibri 1998.

Tekstinäyte

Suklaapilvet

Olipa kerran pieni tyttö, joka oli niin kyllästynyt siniseen taivaaseen ja vihreään metsään, että rukoili joka ilta Taivaan Isältä uusia värejä maailmaan: sinisiä puita ja vihertävää taivasta ja kirkkaanpunaista jokea. Mutta kun Taivaan Isä ei täyttänyt pyyntöä, Tyttö (jonka nimi oli Miina) kirjoitti kirjeen ja pani vanhat vesivärinsä pakettiin ja vei paketin postilaatikkoon. Paketin päällä oli:

>>Isä Jumalalle. Taivaisiin. Oikealle puolelle.>>

Kirje kuului näin:

>>Rakas Taivaan Isä, minä lähetän tässä vesivärini, että voit maalata maailman toisenväriseksi jos kerkiät. Ja jos satut muistamaan, niin ota taivaalta valkoiset kermavaahtopilvet pois ja pane suklaavaahtoa tilalle. Se on paljon parempaa, ainakin minusta. Toivoo Miina.>>

Kaarina Helakisan Satukirja, 1964.

Lähteet

  • Suomen Kirjailijat. SKS 1985, s. 128-129
  • Etelä-Suomen Sanomat 25.4.1965
  • Etelä-Suomen Sanomat 20.8.1983
  • Suvi Ahola. Helsingin Sanomat 23.4.1998


Lisätietoa kirjailijasta Internetissä


Kuusankosken kirjaston kirjailijakalenteri