Henkilökohtaiset työkalut
Kirsti Luova


(s. 1946)

Tietoa kirjailijasta

Helsinkiläissyntyinen, vuodesta 1981 Kärkölän Lappilassa asunut lastenkirjailija ja -runoilija valmistui filosofian kandidaatiksi ja on työskennellyt englannin ja ranskan opettajana (1975-76) sekä Yleisradion suomentaja-toimittajana vuodesta 1977.
Luovan harrastuksiin kuuluvat öljy- ja vesivärimaalaus, lukeminen ja koira.
Kirsti Luova on palkittu Kärkölän kulttuuripalkinnolla 2001.

Hän kertoo olevansa satukirjailija, jonka tuotanto on (toistaiseksi) vähäinen. Hän kirjoittaa koko ajan ja hänen satujaan on parhaillaan kuvittajilla, "mutta kustantajat eivät ole innostuneet" hän toteaa. Hän uskoo, että sadut kestävät aikaa ja hän odottaa, että vielä saa niitä kirjaksi asti.
Hänen kirjoittamansa Vellamo Veden tyttö (2002) asettuu päijäthämäläiseen maisemaan.

Kirsti Luovalta on vuonna 2006 ilmestynyt runokirja Iloinen illansuu. 
"Teoksen alkuosa "Iloinen illansuu" on harkitusti ilmaistua yksilökokemusta arjen tunnoista, pienistä iloista, kivuista ja kaipuusta, sitä voisi verrata oboesooloon. 
Toinen osa "Kylä elää" muodostaa orkesteritaustan edelliselle; se käsittää proosaväläyksiä kylän elämästä eurooppalaisessa Suomessa, suuren radan varressa. Kokonaisuus on mukavan arkinen päiväkirja elämästä, iloisesta illansuustakin.
Luova on katsellut kyläänsä myös reportterimaisin silmin. Arki on mukana, on elämä ja kuolemakin" (Esko Mustonen, Hollolan Sanomat 22.2.2006).
Kirjailijan uusin teos on Melleri vauhdissa, Luova Satupata 2008.

Tuotanto

Lastenkirjat

Vellamo Veden tyttö. Pieni Karhu 2002.

Metka kissa Melleri. Karisto 2003.

Metka kissa Melleri ja kaverit. Luova satupata 2005.

Vallaton Vaidamaida. Luova satupata 2007.

Melleri vauhdissa, Luova Satupata 2008.

Aurinkosoppaa, runoja lapsille. Luova Satupata 2009.

Runot

Iloinen illansuu. Runoja. Luova Satupata 2006.

Osallistuminen antologioihin

Vapaus nyt : valikoima kilpailurunoja. Lahden runomaraton 2001.

Tekstinäyte

  Sinä yönä tähdillä oli kiirettä, mahtava komeetta kiiti taivaankannen poikki ja tähdet väistelivät sitä parhaansa mukaan. Mutta niin kävi, että yksi pieni tähti törmäsi komeetan pyrstöön ja syöksyi pois radaltaan. Se putosi kohti Maata. Murrunäki sen valojuovana taivaankannella ja seurasi sen lentoa. Kuinka ollakaan tähti tipahti keskelle suurta järveä. Murrun tarvitsi vain kääntyä ja ojentaa kämmenensä niin tähti oli siinä.

"Huu-ooo huomenta,” Murru sanoi ja katsoi tähteä lähemmin. ”Nyt minä olen kiukkuinen,” tähti puikahteli puhuessaan. ”Sain mahtavat vauhdit siinä liukumäessä, mutta pitikin pudota tällaiseen lätäkköön.” – ”Humph, öhm,” Murru murahti, ”tämä on suuri ja syvä järvi eikä mikään lutakko.” Ja Murru huokasi niin kovaa, että tähti lensi vesipyörteessä kauas. Tähti riemastui ja nauroi. Murru ei ollut kuullut kenenkään nauravan vuosituhansiin. Hän tuumi ja ihasteli. Tuollaisen iloisen olennon seuraa tämä järvi kaipaisi. Tähti sai jäädä.

Vellamo, veden tyttö, 2002.

Lisätietoa kirjailijasta Internetissä