Henkilökohtaiset työkalut

Raimo Olkkonen

(lyhennelmä alkuperäisestä)

Torstai-iltojen kirjastokäynti, kulttuuritapahtuma? - ehkä me luimmekin, mutta kun kylän tytötkin kävivät kirjastossa koululla, niin se oli se kotimatka illan kohokohta, luonnollinen tapaaminen, kun kylän liki kaikki nuoriso oli siellä, "kulttuuria" hakemassa. Saimme mielestäni hyvän yhteyden opettajaan, joka hoiti kirjastoa, Hilkka Koskiseen, ja hänen mieheensä myös, usein keskusteluja kirjojen sisällöstä ja lukijoiden mielipiteestä. Olihan sitä kirjaston ulkopuolista kirjallisuuttakin mm. Mycklen Silmukka kuunsirppiin.

Sen vanhan seurantalon katon alla vietetyt illat, iltamien, tanssien, kiertävien elokuvien illoissa, pikkujouluissa, olivat aina tapahtuma, joukolla olimme siellä mukana, ja tietenkin, se kotimatka sieltä, kun siellä oli Harvakylän, Erstaan ja Pensuon nuoriso mukana, ja tietysti tytöt. Jännitys oli siinä, jos vaikka sattui, että pääsi saatolle.

Villähteen nuorisoseura oli virkeä yhdistys, näytelmäkerho, joka teki kiertueitakin toisten nuorisoseurojen tilaisuuksissa. Kansantanssiryhmä oli arvostettu kiertueillakin ja jopa menestyksellinen kilpailuissakin. Villähteen paviljonki oli toinen huvipaikka, monivuotisen puheenjohtajan Yrjö Salmisen ohjaksissa. Pienviljelijäyhdistyksellä oli iltamia, tansseja ja pikkujoulunviettoa omana toimintana, ja muun muassa Kauppakunta piti siellä vuotuista tapaamista, "kauppakunnan juhlaa".

1950-luvun puolivälissä teki kylänväki talkootöinä uimarannan perkausta ja hiekoittamista, 2-3 keskiviikkoiltoina, Korkeamäen veljekset olivat mukana kuorma-autolla hiekanajossa, ja talkootanssit päätteeksi paviljongilla, äänilevyjen ja radion keskiviikkoillan tanssimusiikin tahdissa, "ja kaikilla oli siellä niin mukavaa".

Lahden seurakunnan nuorison kesäkoti, Mäntylinna, oli tietysti kesäiltojenviettopaikka. Mäntylinnan emäntä esitti joskus kuinka vielä 60-vuotiaskin pysyy kunnossa, voimistelemalla: seisoi yhdellä jalalla ja pani toisen jalan niskan taakse. Ei meistä kukaan siihen pystynyt. Muistiini on jäänyt kaksi hahmoa: seurakunnan nuorisotyöntekijän Toivon, "Topin", en muista sukunimeä ja nuorisopastori Pentti Sormusen. Illat kuluivat siellä lentopallopelissä ja saunomisessa. Joskus kilpailtiin, kuka pysyy löylyssä pitemmän ajan, jopa 120-130 astetta plussaa mittarissa, kumma ettei sauna palanut.

Buffalo, pelastusarmeijan kesäkoti, jossa kesäisin olivat lastentarhan lapset kesälaitumella - ja tietenkin henkilökunta; tarhatädit, nuoria nättejä harjoittelijoita. Kuulimme, että siellä oli niitä "tätejä". Osaltani sen elokuun illat menivätkin sitten Buffalossa ja järvellä, ja lyhyen soutumatkan päässä Lammassaaressa.

Villähteen urheilijat oli vanha seura 1930-luvulta, joka uinui ruususen unta sitten sodan ajoista asti. Puolivälissä -50-lukua saapui väki taas herättämään seuraa henkiin. Erkki Toivonen oli monivuotinen puheenjohtaja, johtokunnassa Väinö Sillanpää, Olli Väisänen, ja Kankaan koulun opettaja, nimeä en muista, ja jalkapallosta kiinnostunut Erstan koulun opettaja. Allekirjoittanut sai jäsenmaksunkeräämisen tehtäväkseen, ja niillä eväillä johtokuntaan. Hiihto oli yhtenä lajina, yleisurheilu, suunnistus, jalkapallo (siihen kerättiin kaikki, jotka osuivat palloon, juniorit mukana miesten joukkueessa). Erpo Lindgren hankki vahvistusta koulukavereistaan Lahdesta. Erkki Toivonen, ammattisotilaana, sai virkaveljensä, suunnistajan, vetämään kurssia ratamestarin pätevyydestä. Meitähän oli muutama mukana, ja saimme ratamestarin kortinkin, ja pätevyyden alimmalle portaalle. Hiihdossa oli seuran nimiä, Erkki Toivonen, Ailo Niemelä ja Olli Väisänen, eikä voi unohtaa "kettu-Tähtistä", joka oli mukana ladulla vielä yli 70 vuoden ikäisenä.

Pyöräilykin oli edustettu kylässä, tosin Lahden pyöräilijöiden riveissä. Pentti Suikki, kirkkain tähti, oli menestyksellinen varsinkin juniorina, maan kymmenen parhaan juniorin pisteissä. Lauri Vesikallio oli suuri lupaus lyhyellä kilpaurallaan, hyvillä saavutuksillaan usein C-luokassa. Allekirjoittaneen kilpaura jäi lyhyeksi, mutta kuntopyöräilijänä se on jatkunut.