Henkilökohtaiset työkalut
Lahden kartano, kuvattu 1900-l ap. Kuvan lähde: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.


Lahden kartano sijaitsee Pikku-Vesijärven läheisyydessä Lahden kaupungin Kartanon kaupunginosassa. Kartano tunnetaan myös edellisen omistajansa August Fellmanin suvun mukaan Fellmanin kartanona. August Fellmanin osti kartanon asuinpaikakseen vuonna 1867, ja vuosisadan lopulla Fellman rakennutti uuden hollantilaistyylisen päärakennuksen vanhan puisen päärakennuksen tilalle. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Hjalmar Åberg. Tähän aikaan kartanolla oli suuri navetta ja oma meijeri. Pikku-Vesijärven rannalle rakennettiin myös höyrysaha.

Lahden kaupungin omistukseen kartano siirtyi vuonna 1919, ja se toimi kouluna 1920-luvulta 1960-luvun puoliväliin saakka. Lahden historiallinen museo on toiminut kartanossa vuodesta 1968 saakka. Lahden kartanon entisille peltomaille on perustettu Fellmaninpuisto.

Lahden kartanoon liittyy Lahden kartanon ystävät ry.

Rautatien rakentaminen toi Lahteen teollisuus- ja kauppamiehiä, jotka haistoivat paikkakunnan kehitysmahdollisuudet. Yksi heistä oli kapteeni August Fellman, joka osti Lahden kartanon vuonna 1867. Hän vaikutti suuresti paikkakunnan hyvinvointiin sekä henkisellä että taloudellisella saralla. Vuonna 1898 kartanoon valmistui uusi päärakennus, jonka oli suunnitellut arkkitehti Hjalmar Åberg. Sen arkkitehtoniset esikuvat haettiin Ruotsista, lähinnä Vaasa-renessanssista. Kartanon ympärillä oli puisto, josta on vielä nykyisinkin nähtävissä vanhaa puustoa kartanorakennuksen itäpuolella. - Riitta Niskanen, rakennustutkija, Lahden kaupunginmuseo -


Aiheesta muualla

http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/historiallinen-museo/lahden-kartano/

Lähteet

  • Hassinen, Esa (2002) : Suljettu Kartano. Artikkeli lehdessä Hollolan Lahti nro: 1 / 2002. S. 6-8.
  • Järvinen, Olli (1967) : Fellmanin perheen jäljillä. Artikkeli lehdessä Suur-Hollola nro: 4 / 1967. S. 6-9.
  • Järvinen, Olli (1962) : Lahden kartanon omistaja August Abraham Fellman. Artikkeli lehdessä Hollolan Lahti nro: 3 / 1962. S. 4-6.