Henkilökohtaiset työkalut
Lasse Könönen

Monipuolinen musiikkimies Lasse Könönen on syntynyt Joensuussa 20.6.1938 ja asunut Lahdessa vuodesta 1965. Hän on toiminut ravintola- ja keikkamuusikkona vuodesta –54 lähtien, myöhemmin myös studiomuusikkona ja sovittajana. Vuonna 1980 hän aloitti työskentelyn musiikin- ja soitonopettajana, mistä jäi eläkkeelle 2003. Hän kuuluu Suomen Harmonikkaliittoon, jonka Hopeinen ansiomerkki myönnettiin 2002. Vuotta aiemmin Könönen sai valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen.

Lasse Könösen sävellystuotanto käsittää pääosin laulelmia, viihde- ja tanssimusiikkia, lastenlauluja ja joululauluja. Lahden kaupunginorkesterin tilauksesta syntyi Samba Vivace lyömäsoitinyhtyeelle. Könönen on säveltänyt myös teoksia harmonikalle ja orkesterille. Sovitusten määrä on suuri: monta levyllistä eri laulu- ja instrumenttisolisteille sekä jokunen kuorosovitus mies- ja sekakuorolle. Hänen sovituksensa ovat tuoneet kilpavoittoja Nastolan Harmonikkayhtyeelle (Suomen mestaruus 1982) sekä Katariina Ahjoniemelle (Hopeinen Harmonikka sovituksella kansansävelmästä ’Punasaappaat’ vuonna 2000). Tenavatähti-kilpailun on vuonna 1995 voittanut Annika Siltaniemi Könösen kirjoittamalla laululla ’Hienohelma’.

Musiikki on Lasse Könöselle paitsi ammatti, myös harrastus ja elämäntapa. Hän pitää myös matkailusta, nikkaroinnista ja puutarhanhoidosta. Kirjallisuus, teatteri ja konsertit kuuluvat asiaan. Säveltäjyyttään hän vähättelee: "En pidä itseäni säveltäjänä, kenties tarvittaessa lauluntekijänä. Sovittajana joutuu joskus tekemään koko biisin uudestaan. Sellaiselta pohjalta olen kai sitten rustaillut omia tekeleitä. Jonkun verran on myös ollut tilaustöitä." 2003 hän julkaisi instrumentaali-CD:n, ja orkesterinjohtajana sekä rivimuusikkona hän esiintyy usean solistin levyillä. Päijäthämäläisyyttä tuotannosta löytyy Salpausselän kisoista kertovan ’Salpausselkä rockin’ verran 70-luvun alkupuolelta, ja sovitusten puolelta lisää.