Henkilökohtaiset työkalut
Marja-Liisa Luoto-Seppälä


(s. 1937)

Tietoa kirjailijasta

os. Luoto, ent. Lehtosaari ja kirjailijanimeltään Luoto

Lahdessa syntynyt ja koko lapsuutensa ja nuoruutensa Päijät-Hämeessä viettänyt Marja-Liisa Luoto-Seppälä pääsi ylioppilaaksi Lahden Yksityisestä Tyttölyseosta vuonna 1957.
Sen jälkeen hän suoritti opintoja Helsingin yliopistossa (pohjoismainen ja germaaninen filologia, estetiikka ja nykykansain kirjallisuus) sekä kävi saksan- ja englanninkieliset kauppakirjeenvaihtokurssit 1960-luvulla.
Seppälä on työskennellyt sihteeri-kirjeenvaihtajana vuodesta 1963 ja viimeksi Suomen Vaneriyhdistyksessä ja Suomen Puulevyteollisuusliitossa (1972-92).
Hän nimeää harrastuksekseen kuvataiteen ja hänellä onkin ollut useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä, viimeksi Kustaan Galleriassa Valkealassa vuonna 2004.

Marja-Liisa Seppälä on sijoittunut 1. sijalle ylioppilaiden akateemisessa kirjoituskilpailussa sekä novelleilla että runoilla vuonna 1958, saanut Vantaan kaupungin apurahan vuonna 1974 sekä taidealan tunnustuspalkintoja.

"Tieni kirjailijaksi alkoi yksituumaisen selkeästi: jo alle kouluikäisenä kuulemma julistin ryhtyväni ammattiin kuunneltuamme vanhempiemme lukemia satuja ja tarinoita. Koulutyttönä tämänsuuntaiset puuhailuni jo alkoivat tuottaa hedelmää: liityin itsestään selvästi Etelä-Suomen Sanomien ylläpitämään "Kasvavien Kerhoon" saadakseni nähdä tuotteitani painoasussa, Valtakunnallisissa Teinien kirjoituskilpailuissa kahmin useitakin palkintoja. Lahden kaupunginkirjaston kirjoituskilpailussa voitin ykkössijan novellillani Putte, ja naama punaisena luin aineitani luokan edessä.

Tultuani Helsinkiin opiskelemaan jouduin Nuoren Voiman Liiton kirjallisuuspiireihin. Vaikka en juuri sanaa saanut suustani ujoudeltani, minut valittiin em. Liiton hallitukseen, ja v. 1959-61 istuin juhlavasti jopa sen Liittoneuvoston jäsenenä. Opintorahoja kartuttaakseni kirjoittelin aikakauslehdistöön, ja luennoilta laukkasin tukka putkella mitä erilaisimpiin keikkatöihin. Näin karistin viimeisenkin estetismini ja "maailmalle vierauteni" - toisaalta ehkä kirjoittamiseni kustannuksella: aika ei riittänyt kaikkeen rynnistykseen päälletyksin. Jouduin siinä sivussa naimisiin, syntyi pieni poika v. 1963, elimme kituliasta köyhän elämää ankarasti säästäen omaa asuntoa, ja sen onnistuimmekin vihdoin saamaan Vantaan Hiekkaharjusta v. 1969, kokopäiväisesti palkkatyötä tehden. Työmatkat olivat pitkät, mutta Vantaan kaupungiksi tulon juhlaruno tuli tilaustyönä kirjoitettua 1974. Vantaan kirjoittajissa ahkeroin v. 1973-74", hän kertoo.

"Arvelen, että minulla on suorastaan ikiaikainen perimä päijäthämäläisyyteen, ja saamiani geenejä kannan ylpeänä ja onnellisena yhäti. Tosin arvelen ehkä olevani laadultani hiukan keskivertohämäläistä vikkelämpi ja "monioikoisempi", mutta piukan paikan tullen reagoin ylipäätään vakaasti ja rauhallisesti. Ja sitten tuo perihämäläinen lausuma "sana päivässä, parhaana kaks" sopinee varsinkin kirjoittamiseeni. Vähäisessä tuotannossani on kukaties tiettyä valoisaa vakautta ja rauhan makua. Goethen Strum und Drang -kausi on kohdallani jäänyt väliin, luulen", hän jatkaa.

Tuotanto


Runot

Valoa vasten. WSOY 1958.

Silmä tungoksessa. WSOY 1968.

Menneet keväät, ja tulevat. Neirol-kustannus, 2008 == Osallistuminen antologioihin ==

Uutta runoutta lausujille, valikoima modernia suomalaista lyriikkaa. Akateeminen Kustannusliike 1961.

Nuori Ikaros 4. WSOY 1961.

Vantaan Kirjoittajien runoja 1975. Vantaan kaupungin kulttuurilautakunta 1975.

Runoni rakkaudesta. Otava 1981.

Runo on vapaa: radiokuuntelijoiden suosikkirunot. Otava 1996.

Tämän runon haluaisin kuulla. 3. Tammi 2000.

Tekstinäyte

 

Yö, Päivä

Päivä päivää, yö yötä
ja lisäksi hämärän välimaaston mahdollisuudet:
tuulien myllyssä, siilojen pimeydessä jauhautuvat
sanat, perintöosani, päivieni vilja.

Silmä tungoksessa, 1968.