Henkilökohtaiset työkalut

Koskella oli vielä ennen sotia toistakymmentä myllyä, joista vanhimpien historia juonsi jo 1400-luvun alusta. Neljä myllyistä oli Kosken kirkonkylässä tai Myllykylässä, kuten pitäjäläiset sanoivat. Näitä myllyjä olivat Kosken, Etolan, Kurjalan ja Porvolan mylly, myöhemmin Lampisen mylly. Myllyt olivat kylien omistuksessa ja myllärit niissä vuokralla. Kosken mylly sijaitsi muita myllyjä ylempänä, nykyisen kunnantalon kohdalla. Myllyn yhteydessä oli myös raamisaha mutta molemmat tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1938. Myös muiden myllyjen yhteydessä oli pienempiä sahoja. 1960-luvun alussa oli jäljellä vielä kaksi myllyä, jotka odottivat purkutuomiotaan. Yksi sillan tuntumassa olleista myllyistä oli purettu jo 1950-luvulla. Viimeistenkin myllyjen toiminta loppui 1960-luvulla. Sen jälkeen saapuivat sillan rakentajat ja koko vanha myllykylämiljöö muuttui.

Lähteet