Henkilökohtaiset työkalut

kirjoittaja:Pekka Rautkoski
Kirjoitus palkittiin 2.palkinnolla Kirjastoseuran järjestämännä kirjastoperinteen keruukilpailussa vuonna 2000.

Tammikuun lopun talvipäivä on jo ehtinyt puoleen, kun kirjastoauton kuljettajan työpäivä on alkamassa. Pikku-Fiatti huojuu 5-tiellä kovassa sivutuulessa ja lunta tuiskuaa aukeiden kohdalla työmatkan edetessä kohti Heinolan maalaiskunnan Kirkonkylää. Kunnan kirjaston pihassa suurien kuusien alla odottaa maalaiskunnan vuoden vanha kirjastoauto lasit jäässä ja lumivaipan alla lähtöä päivän reitille, joka tänään suuntautuu kunnan laajan itäosan teille. Kunnan nopean kirjastoautohankinnan kiireissä ei autolle ole vieläkään löytynyt säilytystilaa, vaan se joutuu edelleen odottamaan kattoa päällensä "pohjolan liikenteen tallissa" ulkona kirjaston pihassa.

Työpäivän ensimmäinen tehtävä on saada auto käyntiin ja lämpiämään nopeasti, koska sisälläkin on yön jälkeen useita pakkasasteita. Tänään "Petteri" jyrähtää käyntiin ilman vaikeuksia, eikä starttipilotteja ja öljypohjan lämmittämistä nyt tarvita. Auton sisätilaa lämmittävä puhallinlämmitinkin käynnistyy parin savupöllähdyksen jälkeen ja alkaa työntää lämmintä ilmaa autoon. Ilman mukana sisään tulee myös osa pakokaasuista ja savusta, jota kylmät laitteet syytävät lämmityskäynnin aikana. Kirjaston pihan peittyessä siniseen savuun on aika siirtyä kirjaston sisälle lämmittelemään ja keräämään päivän varauksia. Kirjastoauton aineisto kerätään pääkirjaston valikoimista.

Vanhassa hirsirakennuksessa sijaitseva Heinolan maalaiskunnan kirjasto huolehtii n. 600 kirkonkyläläisen kirjastotarpeista ja kirjastoautolla hoidetaan kunnan muiden asukkaiden kirjastopalvelut. Yllätys ei ole, että vuoden käytön jälkeen kirjastoautosta lainataan 2/3 kirjaston lainoista ja lainaajista 5/6 asioi kirjastoautossa. Tarvitaan vielä toistakymmentä vuotta, ennen kuin kunnan keskustaajaman ripeä kasvu nostaa pääkirjaston käytön ohi kirjastoauton tilastojen. Kirjaston oven takaa löyhähtää vastaan vanhan rakennuksen ja kirjojen tuttu tuoksu, johon sekoittuu lievä hään aromi. Hataran rakennuksen lämpimänä pitäminen vaatii siivojalta taitoa, ettei lämpö karkaa harakoille tai häkä aiheuta vaaraa kirjaston työntekijöille ja asiakkaille.

Viikon takainen varauslista on nopeasti haettu kirjaston valikoimista ja kun muutkin asiat on pääkirjastossa hoidettu, on aika siirtyä takaisin autoon valmistelemaan lähtöä reitille. Tuulilasiin on jo alkanut sulaa pientä näköreikää ja loput jäät ja lumet on poistettava ennen tielle lähtöä. Päällysvaatteita ei vielä tarkene poistaa, vaikka auton sisätilat alkavat jo hieman lämmetä. Kun vielä päivän eräpäiväliuskoja on leimattu valmiiksi ensimmäisille pysäkeille, ei muuta kun rukkaset käteen ja rattiin. Kylmä penkki ei vielä houkuttele, mutta pakko siihen on istua ja alkaa peruutella autoa tielle. "Petterin" tehostamaton ohjaus vaatii etenkin pakkasella hartiavoimin työtä, ennen kuin etupyörät kääntyvät haluttuun suuntaan. Vuosia myöhemmin sen tulee karvaasti kokemaan eräs hentoinen kirjastovirkailija, jonka lomantuurausyritys kaatuu käsivoimien puutteeseen.

Maanantaipäivän reitti suuntautuu kirkonkylästä Kouvolan tielle, joka ylittää kesällä kauniin Sulkavankosken. Nyt koskesta nousee kylmä kuura ja puusillan kansi on huurteessa. Ensimmäinen pysäkki on Saaren tienhaarassa, jossa Kyöstilän Veikko jo odottaa kirjastoautoa. Sotahistoria on Veikon lempilukemista ja sitä sattuu tänäänkin löytymään auton hyllystä. Kirjankorttiin Veikon lainaajanumero, kortti talteen ja eräpäiväliuska tilalle. Vielä muutama kirjatoivomus ensiviikoksi ja niin on ensimmäinen lainaaja palveltu. Auton oven sulkeuduttua rukkaset nopeasti käteen ja matkaan kohti Taipaleen kylää, jossa on edessä tien kovin mäki. Saako siihen tarpeeksi vauhtia, kun tuiskussa kinokset vain kasvavat aukeilla paikoilla. Kakkosvaihteeseen asti on mentävä, ennen kuin Paskomäki on ylitetty ja seuraava pysäkki saavutettu. Tissinpohjan tienhaara, valtakunnallisestikin noteerattu paikka, saa taas kirjastoauton vieraakseen. Neljän kilpailevan myymäläauton kyltin rinnalla seisoo myös kunnan uuden kirjastopalvelun aikataulu. Tällä kertaa sisään pyrähtävät Pennasen sisarukset valitsevat viikon annoksen lastenkirjoja auton takaosasta ja poistuvat tyytyväisinä.

Lämpö alkaa viimein nousta autossa ja vaatteita voi vähentää. Seuraavaksi poiketaan kapealle sivutielle, jossa on parin pahan mäen takana kääntöpaikka 5 km päässä. Tien päässä kääntöpaikalla nousee autoon Saukon Topi kirjapalautusten kanssa. Topi on kunnan päättäjiä ja lautamies, joten hänen lukutottumuksensa on tiedossa ja varaushyllyssä odottaa uutta tietoa hänellekin. Kun kirjastoasiat on hoidettu ja talven kelit ja teiden kunto selvitetty, on aika kääntää auto takaisin kohti päätietä.

Lyhyt talvipäivä alkaa jo hämärtää matkan jatkuessa Kouvolan suuntaan. Jaalan kunnan puolella Uimilassa käännytään Rihun tielle ja jälleen oman kunnan alueelle. Ison Karijärven ulapalta lumi lentää vaakasuorassa rantatielle ja kinokset on korkeita. Tänne ei aura-autot ole vielä ehtineet teitä auraamaan, joten kirjastoauto saa puskea raiteita lumen keskelle. Tällä kertaa päästään läpi, mutta sekin kokemus on vielä edessä, että auto jää kinoksen päälle killumaan ja edessä on lapiohommat ennen kuin matka voi jatkua. Entisellä Rihun sahalla odottaa vakioasiakkaat mies ja nainen. Paikalla on myös oma kytkentänsä kirjallisuuteen. Kirjailija Mauri Sariola sovitti rattijuopumustuomiota sahan työsiirtolassa kirjurina joitakin vuosia sitten ja kirjoitti ennakkolupauksensa mukaisesti myöhemmin romaanin, jonka tapahtumat liittyvät paikkakunnalle. Seuraavalla pysäkillä vieraileekin kirjastoautossa isäntämies, joka oli sahalla töissä yhtäaikaa Sariolan kanssa ja muistaa usein kertoa tapahtumista.

Parin tyhjän pysäkin jälkeen kirjastoauto kaartaa Mäntyharjulle johtavalle tielle, jossa seuraavalla pysäkillä on evästauon aika. Lainaajan poistuttua otetaan eväslaukku esiin ja termospullo saa luovuttaa pari mukillista kuumaa kahvia lounaaksi. Varttitunnin tauolla voi hoitaa luonnolliset tarpeet sopivan kuusen takana ja pestä kädet puhtaalla lumella. Vessojen, pesutilojen, mikrojen ja jääkaappien aika ei ole vielä koittanut kirjastoautoissa. Matkatyöntekijän tärkein ominaisuus on joustavuus tyytyä tarjolla oleviin mukavuuksiin. Tien päällä on varauduttava kaikkeen mahdolliseen.

Matka jatkuu sitten kohti Mäntyharjun rajaa, jossa on seuraava kääntöpaikka. Pimenevässä illassa taakse jää Paistjärven kyläkoulu, jossa ei ole vielä pysäkkiä. Koulupysäkkien aika koittaa vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Lähes jokaisen maitolavan kohdalla on nyt 10 minuutin pysäkki ja nuorisoakin riittää. Taloista loistaa valot, usko maaseutuun on luja. Suomalaisen maaseudun alasajo ei ole vielä alkanut, EU-Suomesta ei osata vielä edes uneksia. Kirjastoauto tuo kulttuuria syrjäkylillekin, säännölliset käyttäjät valikoituvat nopeasti. Kuijärven pysäkillä aika ei tahdo koskaan riittää, sillä jokaviikkoinen kävijä Mäkelän Ville on juttumiehiä. Kirjavalinnan aikana ehditään selvittää kylän tärkeimmät tapahtumat ja kalasaaliit. Ville asustaa mökissään aivan hyvän siikajärven ja kesäisin peilikirkkaan Sonnasen järven rannalla. Suomen toiseksi kirkkaimman järven pohja näkyy vielä 8 metrin syvyydestä.

Nyt on Sonnanen kuitenkin vahvassa jäässä ja lumikinokset kasvavat päivän kuluessa. Edessä on reitin suurimmat mäet ja aina talvella jännitettävä tilanne. Onko "Hiekkaville" hiekoittanut mäet vielä iltapäivällä? Ville on TVH:n palveluksessa ja huolehtii tieosan pahimpien mäkien puhdistamisesta ja hiekoittamisesta pahoilla keleillä. Tehtävänsä mukaisen "arvonimen" saanut Ville on mopedineen tuttu näky varmistamassa raskaan liikenteen selviämistä pitkistä ja jyrkistä mäistä. Jo ensimmäiseen mäkeen vauhtia otettaessa huomaa pian, että Ville on tehnyt pitkän päivän tiellä. Tumma hiekka kuumottaa ohuen lumen alta ja rengas pitää kuin kesäkelillä matkan jatkuessa vaikeuksitta.

Kilometrejä ja pysäkkejä jää taakse, Höyhtönen, Kukkamäki, Huvimäki, Kesiö ja viimein Kepilä, jossa autoon nousee Hartosen Paavo, jo iäkäs todellinen persoona. Paavo ei piittaa romaaneista eikä kevyemmästä luettavasta, vaan askeleet suuntautuvat aina tietokirjahyllylle. Kun kirjastoauton niukka tietokirjavalikoima on läpi luettu tietosanakirjoja ja Hämeen historioita myöten, lainaa Paavo niitä uudelleen. Hän kertookin löytävänsä niistä jotain tärkeää vasta kolmannella lukukerralla. Yksin pienessä mökissään asuvan Paavon kohtalo oli myöhemmin joutua Kirkonkylään palvelutaloon, jossa hän jatkoi kirjastoauton asiakkaana kuolemaansa saakka.

Kirjastoauton reitti jatkuu nyt kohti Kirkonkylää, mutta vielä on edessä muutama pysäkki ja mielenkiintoinen asiakas ennen työpäivän päättymistä. Koivulan pysäkillä kiipeää autoon nuorehko mies, joka on noussut valtakunnalliseen julkisuuteen erään yliluonnollisen tapahtuman jälkeen. Väitetty kohtaaminen hiihtoladulla avaruusolion kanssa on muuttanut miehen elämän täysin. Tapahtuman jälkeen hän joutui toverinsa kanssa lääkärin hoitoon ja pitkälle sairaslomalle. Juttu aikakauslehdessä ja tapauksen vakavat seuraukset saivat myös ufo-tutkijat paikalle ja myöhemmin miehelle ilmaantui ihmeparantajan kykyjä. Hänen luotaan haettiin apua aina Ruotsista asti. Usein miehen talon pihassa nähtiin vieraita taxeja parannettavia tuomassa. Ennen outoa tapausta mies vieraili usein kirjastoauton asiakkaana ja lainasi pääosin kevyttä luettavaa. Tapahtuman jälkeen miehen lukuharrastus loppui melko pian. Tien varressa olevaa punaista latoa ohitettaessa muistuu yhä mieleen tämän merkillisen "ufo-miehen" lehtihaastattelu. Hän väitti tavanneensa ladon luona nuoren kauniin "avaruusnaisen" ja saaneensa häneltä ihmeparantamisen taidon.

Kellon lähestyessä jo kahdeksaa on edessä päivän viimeinen pysäkki, jossa Lepistön Kerttu jo odottaa pimeässä. Tulevan viikon lukuannos löytyy helposti, kun lukija on kaikkiruokainen. Auton oven kolahtaessa sitten kiinni on vuorossa päivän "korttipelin" aika. Detroit-lainausjärjestelmässä kirjankortit on järjestettävä numerojärjestykseen, jotta ne löytyvät palautettuihin kirjoihin helposti. Työ on parasta tehdä viimeisellä pysäkillä, ettei päivästä jää mitään rästejä seuraavalle päivälle. Maanantaipäivän saalis on n. 30 lainaajaa ja 130 lainaa tietää n. 10 minuutin "korttipeliä" ennen kuin kaikki on järjestyksessä omalla paikallaan.

Vielä on edessä muutaman kilometrin ajotaival, ennen kuin Kirkonkylän valot alkavat häämöttää. Nyt on autossa jo suorastaan kuuma ja sisään puhallusilman mukana kertynyt pakokaasu alkaa jo kirvellä silmiä. Tänään ei voi vielä ennustaa, että kirjastoautojen parempaa lämmitystekniikkaa saadaan odottaa vielä vuosia ja tietokoneet lopettavat työlään Detroit-lainausjärjestelmän vasta seuraavassa autossa. Nyt Heinolan maalaiskunnan kirjastoauto edustaa uusinta alan tekniikkaa ja täyttää hyvin tehtävänsä. Kun kirjastoauto sitten viimein kaartaa pääkirjaston pihalle on varmasti jo samanaikaisesti moni päivän lainaajista jo syventyneenä kirjojensa pariin. Kirjasto on jo ollut tunnin suljettuna ja Kirkonkylän raitti jo hiljentynyt. Vielä on sammutettava lämmityslaite, kytkettävä akkulaturi ja lukittava ovi ennen kuin kotimatka voi alkaa.

Kun kirjastoauton kuljettaja sitten ajelee kotiinsa parinkymmenen kilometrin päähän yhtä työpäivää kokeneempana hän tuskin arvaa, että jatkaa kirjastoautossa vielä seuraavan vuosisadan alkaessa. Eikä hän voi ennustaa sitäkään, että tämän päivän kirjastoauton reitti, joka vei koko päivän, ajetaan 2000-luvulla parissa tunnissa ja 15 pysäkistä on jäljellä enää 5. Vaikeaa on myös ennustaa, että nyt niin elävä maaseutu tulee 30 vuodessa miltei tyhjenemään rakennemuutoksen puristuksessa. Utopialta tuntuu myöskin ajatus, että kirjastoautoa vielä uhkaa 90-luvulla lopettaminen säästösyistä ja että autotoiminnan pelastaa maalaiskunnan ja Heinolan kirjastotoimien yhdistäminen. Eteen tulee vielä 90-luvulla sekin aika, jolloin maalaiskunta ja kaupunki ovat samaa kuntaa. Kun kotimatka tänään kulkee mäkistä ja mutkaista 5-tietä on vaikea kuvitella, että vielä joskus työmatka taittuu nopeasti moottoritietä pitkin.

Kun olen tässä nyt 2000-luvulla muistellut erästä työpäivää kirjastoauton ratin takana 30 vuotta sitten, on edellä ennustellut tapahtumat jo taakse jäänyttä historiaa. Kirjastoautossa olen saanut aitopaikalta nähdä nopean rakennemuutoksen maaseutuyhteiskunnasta kulutusyhteiskuntaan. Olen saanut olla mukana kirjastotoiminnan kehityksessä pienestä kunnankirjastosta tämän päivän informaatiokeskukseen. Olen elänyt suuren osan elämästäni kirjastoautossa pyörien päällä. Olen nähnyt monen mökin ikkunasta valon häviävän lopullisesti kylien autioituessa. Kirjastoautotyössä olen saanut tutustua moneen mielenkiintoiseen ihmiseen, joista eräitä olen edellä tarkemmin muistellut. Kirjastoauto on täälläkin kaiken muutoksen keskellä säilyttänyt asemansa. Sitä osoittaa jo sekin, että Heinolalle valmistuu pian jo kolmas uusinta tekniikkaa oleva kirjastoauto vastaamaan uuden vuosituhannen haasteisiin. Huolimatta tuhansista työpäivistä kaikenlaisissa olosuhteissa tien päällä on aika ollut mielenkiintoista, joten lopuksi ei voi muuta kuin yhtyä laulajan sanoihin. En päivääkään vaihtaisi pois.