Henkilökohtaiset työkalut

s. 1930 Jääski
k. 1997

Ammatit


- myymälänhoitajana
- myyntimies
- konttorinhoitaja
- lehtiavustaja
- pakinoitsija
Pyyhtiä toimi myös Salpausselän kirjailijoiden johtokunnan sihteerinä vuosina 1973-78.

Pekka Pyyhtiä kirjoitti kolme seikkailukertomusta nuorille. Kalevi Salomaan (1980) mukaan ne ovat lähinnä poikakirjoja mutta niitä voi suositella myös tytöille, joille ne opettavat jotakin olennaista poikien metkuista ja asioista. Salomaan mukaan tuntuu siltä, ettei Pyyhtiä ole mitenkään erityisesti yrittänyt asettua nuoren lukijan tasalle vaan nähnyt oman lapsuutensa ja nuoruutensa tietyt vaiheet seikkailuna ja vienyt asioita kirjaan -muistojen kultaamana ja ehkä hieman kirjallistakin vapautta käyttäen. "Kirjailija ankkuroi kertomuksensa todellisuuteen. Tästä ei liene kaukana varsinaisen muistelmakirjallisuuden laji, jota korostaa kerronnan minä-muoto. Pyyhtiän kirjoissa pojat seikkailevat arkitodellisuudessa. Kirjoissa ei ole "juonta" sanan totutussa merkityksessä. Näin vältetään seikkailukertomuksille ominainen teennäisyys", Salomaa kirjoittaa.
"Pyyhtiän kerronnan eräs tärkeä ominaisuus on huumori, joka näyttäytyy osana kirjailijan käyttämää kieltä. Se ei ole röhönaurua herättävää vaan silloin tällöin hyrähdyttävää", Salomaa jatkaa.

Tuotanto

Romaanit

Seikkailujen kesä. Karisto 1974. (nuorisoromaani)

Mitäs me mieliharmit. Karisto 1978. (nuorisoromaani)

Avustajat pois. Karisto 1980. (nuorisoromaani)

Tekstinäyte

Sitä ei osaa läheskään aina mennä arvaamaan mihin kaikkeen joutuu kun menee aukomaan suurta suutaan.

Minä jouduin piippuun.

Kävelimme tehdasalueen panssariverkkoaidan vierustaa ja mietimme mitä tarkoitusta senkin laittamisella tuohon lienee ollut. Meitä se ei ainakaan pystyisi pidättelemään, mikäli esimerkiksi päähämme pälkähtäisi vierailla aidan sisäpuolella, kurillaan tuuppaamassa piippua joka kohosi korkeuksiin pienen matkan päässä aidasta.

Vasta piipun juurelle päästyämme saimme todellisen kuvan sen mahtavuudesta.

-Voi juku mikä putki! Tuon tolpan takaa ei edes Oskun korvat jäisi näkyviin.

Ei Sepe sillä mitään pahaa tarkoittanut, mutta Osku tunsi itseään loukatun verisesti, viittaamalla hänen kieltämättä varsin ulkoneviin korviinsa.

Sepe sai määrätä suunnan, mutta Osku joka huohotti Sepen niskaan määräsi vauhdin.

Heti alkuun Sepe ajoi itsensä piukeriin sillä piippua ei päässytkään kiertämään ympäri, sillä tehtaan seinän ja piipun yhdisti yli metrin korkea, ainakin kaksi metriä leveä betonista valettu möhkäle jota emme piipun toisella puolella seisoessamme olleet huomanneet.

Ei siitä mitään kunnon tappelua olisi tullut kuitenkaan, joten huusin pojat nurkkauksesta pois katsomaan uutta löydöstä.

Piipun jalustana olevassa noin kahden metrin korkuisessa betonivalussa oli pyöreäkulmainen metallinen ovi. Ovessa ei ollut minkään näköistä lukkoa, ainoastaan ulkoa päin käännettävä salpa, joten se oli meille kuin suusanallinen kehoitus, astukaa sisälle.

Seikkailujen kesä, 1974.

Lähteet

  • Suomen Kirjailijat 1945-1980. SKS 1985, s. 531.
  • Kalevi Salomaa. Etelä-Suomen Sanomat 12.10.1980.