Henkilökohtaiset työkalut
Raija Hautala


Raija Hautala (synt. 1950), asunut Lahdessa vuodesta 1966.

Tietoa kirjailijasta

"Olen syntynyt Laihialla nelilapsisen perheen esikoisena ja asunut Vaasassa kansa- ja oppikouluajan. Tulin perheeni mukana -60-luvulla Lahteen, jossa kävin lukion. Lukion jälkeen menin Sveitsiin töihin ja sieltä Ranskaan, siinä meni pari vuotta. Opiskelut Helsingissä veivät muutaman vuoden ja opintojen jälkeen palasin Lahteen. Lapsia on neljä, nyt jo aikuisia, eronnut olen kymmenkunta vuotta sitten. Olen monessa mukana ja harrastan myös käden taitoja ja liikuntaa, joogaa ja meditointia. Olen peruspositiivinen ja seurallinen. Oman kirjailija-blogin avasin huhtikuussa 2013. Mottoni on: "Kaikki hoituu!"

Pari vuotta sitten tuli suuri elämänmuutos. Hankimme pienestä unkarilaiskylästä vanhan maalaistalon, jota olemme rempanneet, vanhaan hevostalliin on muun muassa tehty ihana sauna.

Koulutus ja työura

"Työurani olen tehnyt sihteerinä sekä yksityisellä sektorilla, valtiolla että kunnallisessa organisaatiossa. Olen kirjoittanut oikeastaan aina, opiskeluaikana mm. juttuja eri lehtiin. Luovaa kirjoittamista olen opiskellut täällä Lahdessa sekä osallistunut NVL:n Mestarikurssille Orivedellä ja näytelmä-käsikirjoituskurssille Helsingissä (vetäjä Emma Puikkonen) sekä Tekstistä draamaksi -kurssille Lahdessa (vetäjät Riittakaarina Manninen-Louhensalo ja Päivi Haanpää)."

Tutkinnot

Yo-merkonomi, HSO-sihteeri

Päijät-Häme tuotannossa

"LÄHTÖ-romaanin päähenkilö on Elisabeth, joka asuu Lahdessa, mutta lahtelaisuus tai päijäthämäläisyys ei varsinaisesti ole teokseni keskiössä."

Tuotanto

Romaanit

'LÄHTÖ', 2013, Mediapinta. Kyseessä on eteläpohjalaisen suvun tarina. Työläiskodista lähtee nuorukainen Kanadaan. Lähtö jättää jälkeensä ihmettelevän suvun ja kihlatun. Elisabeth kipuilee oman eronsa kanssa ja laittaa kaiken tarmonsa enon lähdön syihin syventyessään.

'SEURAA MINUA', 2015, BOD - jatkoa LÄHTÖ-romaanilleni, mutta sen voi lukea itsenäisenä romaanina. Fokus on Kanadassa, jonne Elisabeth matkustaa. Hän tutustuu enon sekalaiseen ystäväporukkaan, mutta eno on hävinnyt. Matkasta tulee oikea jännitysnäytelmä ja loppu on surullinen.

OLEMASSA OLEMATTA, v. 2018, Torni kustantamo. Eronnut nainen tekee kunnollisen irtioton menneestä. Hän muuttaa kahden nuorensa kanssa kerrostaloon, jossa asustelee komea kirjailija. Samaan aikaan lähipizzerian yksinäinen pizzanpaistaja kiinnostuu naisesta. Välillä mennän takaumien kautta naisen hurjaan nuoruuteen. Kirja on omalla tavallaan traaginen ja koominen, jopa tragikoominen.


TOISENLAINEN ELÄMÄ, novellikokoelma, 2020(Mediapinta Oy) Kokoelma sisältää 16 novellia. Useimmassa novellissa fokus on naisissa. Heillä on unelmia. He ihastuvat ja rakastuvat, joskus vääriin ihmisiin. He käyvät maailmaasyleileviä dialogeja, tukeutuvat hädän hetkellä toisiinsa, laittavat itsensä likoon, antavat anteeksi, kostavat - tai rakastavat vielä enemmän.


Tulossa 'ENNEN PARIISIA' (dekkari).Se kertoo Marjasta ja hänen ystävistään kesällä Suomessa. Marja toipuu erosta ja lapset ovat lentäneet pesästä, vai ovatko? Vaikka kuinka yritin kirjoittaa fiktiota, nuorimman veljeni tapaturmainen kuolema lopputuloksessa kuitenkin kummittelee. Tarinassa olen yrittänyt kuvata nykyihmistä omissa viitekehyksissään, kaikki juonittelevat ja vehkeilevät ja kukin kantaa omaa salaisuuttaan. Kesäinen Sipoo kuulostaa onnelalta, mutta vanhat haavat aukeavat ja tarina saa yllävän lopun.

Novelleja muun muassa Novelli.fi / novellisivustolla Näytelmä Paula ja Jari löytyy täältä: naytelmat.fi

Blogi

http://raijahautala.blogspot.fi/ - kirjablogi https://www.facebook.com/kirjaviisastelua/ - tänne kirjoitan matkoistani ja elämästäni Unkarissa, jossa asumme vanhassa maalaistalossa. Remonttia on tehty, mm. sauna vanhaan hevostalliin ym.