Henkilökohtaiset työkalut
Atelje Riitta

(s. 1939)

Lahtelaissyntyinen kuvataiteilija (öljy- ja akvarellimaalaukset sekä posliinityöt), joka asuu osan vuodesta Sveitsissä ja osan Suomessa.
Hankkinut kuvataidealan koulutusta useilla kursseilla sekä Suomessa että ulkomailla (Eestissä ja Sveitsissä).

Suomen Taiteilijat ry:n, Asikkalan taiteilijaseuran, Lahden sekä Nastolan Taideyhdistyksen jäsen.

Sisustustöistä Alppimaalauksiin

"Teen kauniita töitä sisustukseen. Niin kauan kuin tunnen iloa ja mielenkiintoa jatkan. Atelje on auki yleisölle kesä-, heinä- ja elokuussa."

"Maalaan luontoa, maisemia, vettä ja veden peilipintaa sekä kukkia. Vastapainoksi myös Sveitsin Alppeja. Posliinitöissä on eri aiheet."

Oma ateljee Nastolassa

Riitta Stucki-Koskisen atelje toimii kesäisin Nastolan Metsäkylässä. Siellä on esillä hänen öljy- ja akvarellimaalauksiaan sekä posliinitöitä.
Hän on ottanut osaa Suomen Taiteilijat ry:n näyttelyihin Helsingissä 1995 ja -97, Pieksänmäellä 1998 ja Kuusankoskella 2005. Hän on myösosallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin sekä pitänyt omia näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Seuraava näyttely on Baselissa, Sveitsissä marras-joulukuussa 2006.

Internet-lähteet

Atelje Riitan kotisivut