Henkilökohtaiset työkalut

Maisemakuvassa yhdistyvät metsäiset kallio- ja moreeniharjanteet sekä viljelymaisemat, jotka ovat suurelta osin savipohjaisia ja muodoltaan tasaisempia kuin Salpausselkien pohjoispuolella yleensä. Päijänteen vuorimaisema on topografialtaan muuta Päijät-Hämettä suurimittakaavaisempaa vuorimaata. Tyypillistä alueelle on kuusivaltaisen sekametsän peittämät, harvaan asutut moreeni- ja kallioselänteet sekä siirtolohkareiden suuri määrä. Päijänteen alueet ovat olleet metsätalouskäytössä jo pitkään. 1910-20 -luvut olivat sahojen kulta-aikaa ja rantojen hakkuut olivat huipussaan. Kansallispuiston alueella on Kelventeen harjurinteillä hallitsevana laajat, hoidetut ja lähes puhtaat harjumänniköt, joiden alle sadan vuoden ikä kertoo osaltaan rantahakkuiden ajasta. Samaan aikaan tapahtui hakkuita myös Virmailan saaressa. Virmailan kylän Etu- ja Peräkylän peltoaukeat muodostavat maisemallisesti kauniit ja tasapainoiset maisema-alueet. Niitä elävöittävät useat erilaiset ja -kokoiset metsäsaarekkeet, ojanvarret, yksittäispuut ja maakivet. Ne ovat tärkeitä maisemaelementtejä ja tarjoavat alueen nisäkkäille ja linnuille pesä-, ruokailu- ja lepopaikan. Saarekkeissa kasvaa komeita metsälehmusyksilöitä. Vanhat tilakeskukset sijaitsevat perinteisillä paikoillaan ja uudisrakentamista kylissä on ollut vähän. Pellot ovat yhä viljeltyjä ja maisema on pysynyt avoimena. Kylää ympäröivät korkeat mäet ja pellot rajautuvat Päijänteeseen. Kesäisin kylän lehmät laidunsivat metsälaitumia ja niitä oli usein haettava lypsylle Linnasalmelta asti.

Kotieläintalous on muokannut seudun perinnemaisemien,luonnonniittyjen ja -laitumien, kasvillisuutta ja ulkoasua vuosisatojen ajan. Siirtyminen viljanviljelyyn ja väkilannoitteiden käyttö ovat sotien jälkeen voimakkaasti vähentäneet erityisesti niittyjen määrää. Saaren peltomaisemat ovat säilyneet melko hyvin. Metsäisten torppien pienet peltoalueet ovat metsittyneet tai metsitetty. Virmailan asumattomilla metsäseuduilla esiintyi karhuja ja susia vielä 1700-luvun lopulla. Tehissä kaadettiin vuonna 1737 suuri karhu ja neljä suden pentua. Vielä vuonna 1799 Tehin isäntä sai tililleen yhden karhun. Padasjoen viimeinen karhu kaadettiin tiettävästi vuonna 1863 ja viimeinen susi 1881. Ilveksiä saarella on edelleen.

Lähteet