Henkilökohtaiset työkalut

Purnujärven ja Kalliojärven pohjoisrannoilla ja Mielengen eteläpäässä on useita hiilihautoja. Lisäksi Kalliojärven rannalla on myös tervahauta. Purnuvuoren pohjoisosassa on Tervahaudankallio-niminen paikka. Kaikki tarpeelliset tuotteet pyrittiin entisaikaan valmistamaan itse. Viljelyn ohella talonpojat saivat lisätuloja tervan- ja hiilenpoltosta. Tervahauta on tervanpoltossa käytettävä maahan kaivettu uunimainen rakennelma. Tervasta tuli 1700-luvulla Suomen tärkein vientituote. Tervanpoltto alkoi vähetä 1800-luvun luvun jälkipuoliskolla ja loppui 1930-luvulla.

Hiiltä tarvittiin raudan jalostukseen. Vanhan hiilihaudan eli -miilun pohja on havaittavissa maastossa joko pyyntikuopan kaltaisena syvänteenä tai puolisen metriä korkeana hiekasta tehtynä kumpareena. Miilun pohjan halkaisija on muutaman metrin. Miilun jäänteet erottuvat esimerkiksi pyyntikuopasta pintaturpeen alta löytyvästä hiilestä ja noesta. Paikaksi miilulle valittiin hyvä korpi, jossa raaka-aine oli lähellä, eikä miilusta vapautuva savu ollut haitaksi asutukselle. Miilun lähellä oli hyvä olla vettä sammuttamiseen ja turvetta miilun peittämiseen. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia. Koska miilun poltto kesti noin kolme viikkoa, rakennettiin miilun lähettyville miilusaunoja, joissa miilunpolttajat saivat levätä vahtivuorojensa välissä. Miilusauna oli usein maapohjainen. Hiilenpoltto loi omat ammattilaisensa, jotka elivät hiilen valmistuksella ja asuivat miilusaunoissa. Miilunpoltto ajoittui talveen, jolloin maatilojen työt antoivat tilaa hiilen valmistukselle. Myös puunkuljetus helpottui lumisessa metsässä.

Lähteet