Henkilökohtaiset työkalut
Rivi 1: Rivi 1:
 +
[[Tiedosto:Asemantausta.jpg|kehys|Näkymä Radiomäen rinteeltä ratapihalle ja Asemantaustaan]]
 +
<br>
 
Asemantausta on saanut nimensä sijaintinsa perusteella, sillä Lahden keskustasta katsoen paikka sijaitsee Lahden rautatieaseman takana. Asemantausta on tunnettu myös nimellä Paanantaka. Murteessa paana merkitsee rautatietä.
 
Nykyinen Asemantausta jakautuu neljään asuntoalueeseen, Anttilanmäkeen, Kittelään, Kullankukkulaan ja Marolinnaan, sekä Lepikon teollisuusalueeseen. Asemantaustassa sijaitsee lisäksi Kisakylä, joka valmistui vuoden 1989 Lahden hiihdon maailmanmestaruuskisoihin.
 
[http://www.lastukirjastot.fi/aineistoittain.asp?ht=1&edhaku=1 Lisätietoa Asemantaustasta Lahden seudun kirjastoissa]
 
== Anttilanmäki ==
 
== Anttilanmäki ==
Rivi 9: Rivi 9:
 
Anttilanmäki on saanut nimensä Anttilan talon mukaan, joka oli yksi Lahden kylän kantataloista. Anttilanmäki on korkea kallioinen kumpare, ja ennen nykyistä nimeään paikkaa onkin kutsuttu Kallioistenmäeksi.
 
[http://www.lastukirjastot.fi/haku.asp?osakohteet=1&asiasana=anttilanm%C3%A4ki&osastoryhma=2&uutuustilauspaivamin=&&uutuustilauspaivamax=&aineistoittain=1 Lisätietoa Anttilanmäestä Lahden seudun kirjastoissa]
+
== Kullankukkula ==
 
Kullankukkula
 
Asemantaustan Kullankukkulan arvellaan saaneen nimensä Kaakkois-Hämeessä tunnetusta maastotermistä ”kullas”. Kukkulan toinen nimi oli Rahikanmäki, joka juontuu kukkulan rinteessä Marolan tilaan kuuluneesta Rahikan torpasta.
 
Kullankukkula oli Tornatorin alueen asukkaiden, erityisesti nuorison suosima huvittelupaikka. Mäen nimen alkuperäksi onkin esitetty Lahdesta muistiin merkittyä laulelmaa, jossa sanotaan, että ”korkealta kullan kukkulalta naimaan aion mennä. Sieltä tuon miniän mammallein, ai mammallein, ai mammallein, jos ehta punaposkea saan…”
+
Kullankukkula oli Tornatorin alueen asukkaiden, erityisesti nuorison suosima huvittelupaikka. Mäen nimen alkuperäksi onkin esitetty Lahdesta muistiin merkittyä laulelmaa, jossa sanotaan, että ”"korkealta kullan kukkulalta naimaan aion mennä. Sieltä tuon miniän mammallein, ai mammallein, ai mammallein, jos ehta punaposkea saan…”..."
  
[http://www.lastukirjastot.fi/haku.asp?osakohteet=1&asiasana=kullankukkula&osastoryhma=2&uutuustilauspaivamin=&&uutuustilauspaivamax=&aineistoittain=1 Lisätietoa Kullankukkulasta Lahden seudun kirjastoissa]
 
[[Luokka:Vellamon vinkit]]
 
[[Luokka:Vellamon vinkit]]

Versio 3. tammikuuta 2014 kello 12.58

Näkymä Radiomäen rinteeltä ratapihalle ja Asemantaustaan

Asemantausta on saanut nimensä sijaintinsa perusteella, sillä Lahden keskustasta katsoen paikka sijaitsee Lahden rautatieaseman takana. Asemantausta on tunnettu myös nimellä Paanantaka. Murteessa paana merkitsee rautatietä.

Nykyinen Asemantausta jakautuu neljään asuntoalueeseen, Anttilanmäkeen, Kittelään, Kullankukkulaan ja Marolinnaan, sekä Lepikon teollisuusalueeseen. Asemantaustassa sijaitsee lisäksi Kisakylä, joka valmistui vuoden 1989 Lahden hiihdon maailmanmestaruuskisoihin.

Anttilanmäki