Henkilökohtaiset työkalut
(s. 1962)

Jussi Kinnunen on asunut Lahdessa 1962-1975 ja Kärkölässä vuodesta 2007 lähtien. Hän on suorittanut musiikkiopistossa musiikkiterapian perusteet. Vuodesta 1980 lähtien Kinnusen ammattina on ollut muusikko ja säveltäjä. Hän on Elvis ry:n jäsen. Levytyksiä on noin 100, niistä tunnetuimpia lienevät yhtyeelle Freud Marx Engels & Jung tehdyt Tili meni, Juomalaulu ja Keltaparta.

Apurahat:

- 1979 Joensuun säveltaidetoimikunta (kohdeapuraha)
- 1987 Valtion säveltaidetoimikunta (kohdeapuraha)
- 1994 Georg Malmsten –säätiö
- 1999 Opetusministeriön kirjastokorvausapuraha
- 2003 Vantaan kaupunki (kohdeapuraha)

Palkinnot:

- 1980 Rock SM voitto yhdessä Hassisen koneen kanssa

Kinnunen kertoo, että hän on tehnyt eniten laulelmia sekä pop/ rock –musiikkia. Viime vuosina pääpaino on ollut jazzissa. Hän säveltää myös muiden sanoituksia.

Päijäthämäläisyydestä Kinnunen mainitsee: ”Olen hengeltäni aina ollut ”Lahest”. Lahti on myös syntymäkaupunkini.” == Lisätietoa säveltäjästä Internetissä: ==

Kinnusen kotisivut

SELVIS 2/2002

[1]