Henkilökohtaiset työkalut

Kenttätykistö on tykistön laji, joka toimii maavoimien taistelua tukevana aselajina. Muita tykistöjä ovat olleet ohjuksilla korvautunut rannikkotykistö sekä ilmatorjuntatykistö. Myös ilmatorjuntatykistö, jonka nimi ei ole muuttunut, on pitkältä ohjuksiin perustuva. Lisäksi tykkejä voi olla myös laivastoilla.

Lahden seudulla kenttätykistöä ei ole ollut varsinaisesti pysyvästi Lahden varuskunnassa, mutta Suomen sisällissodan aikana kansanvaltuuskunnan Lahden rykmentillä oli venäläisiä kenttätykkejä ainakin Radiomäellä. Lisäksi Lahden seudulla toimi suojeluskunnan tykistöä pienenä yksikkönä Suomen puolustusvoimien aluejärjestelmään siirtymisen ja siitä seuranneen suojeluskuntien aselajistamisen vuoksi 1930-luvun alkupuolella.