Henkilökohtaiset työkalut


s. 1908
k. 1964 Mikkeli

Tietoa kirjailijasta

Myös kirjailijanimellä Tyyne Häkkinen tunnettu kirjailija opiskeli Työväenakatemiassa (1924-25) ja valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista vuonna 1930. Hän työskenteli opettajana Anttolan Pitkälahden kansakoulussa (1930-49) ja Hartolan Rusin koulussa (1950-53).
Tyyne Pyrhönen oli Suomen Kirjailijaliiton jäsen.
Hän on kirjoittanut kaksi aikuisten romaania ja yhden nuorisokertomuksen.

"Mäkimyllyn kaunis Marjaana - Tyyne Pyrhösen samannimisen romaanin päähenkilö - on itähämäläisen kaunokirjallisuuden ainoalaatuinen talonpoikaisnainen: kaikkien ihailema hyväsydäminen ja iloinen nuori maalaistalon emäntä. . . Mäkimyllyn kaunis Marjaana paikallistuu Hartolan Yölinnun ja Vehkalahden kyliin, joissa kirjailija itse kertoo todellisuudessa tavanneensa kauniin Marjaanan ja hänen miehensä Tuomaan. Mutta tietenkin Marjaana sellaisenaan ei ole totta, vaikka sen yksityisainekset sitä ovatkin. Marjaana on romaanihenkilö, ja romaanin näkemys on itähämäläinen ja kertomuksen ainekset sieltä."
(E. J. Ellilä, 1966.)

Tuotanto

Romaanit 

Mäkimyllyn kaunis Marjaana. WSOY 1938.

Kaltoin kasvatettu / Tyyne Häkkinen. Kansankulttuuri 1962.

Yllätysten kesä. Valistus 1965. (nuorisokertomus)

Lähteet

- Suomen Kirjailijat 1917-1944. SKS 1981, s. 354. - E. J. Ellilä. Itähämäläisiä kirjailijoita, 1966, s. 43-44.